Heinän elämä tuulessa
polku kovin vaivainen
sillä taivutusta oli liiaksikin

ei

heinä oli valinnut
tulla taivuttelemaan
tänne maailmaan

kokemaan tuulia ja myrskyjä
auringon lämpöisiä hetkiä
ja kuutamoita
kirkkaita tähtisiä öitä

niitä kaikkia heinä ammensi
hentoisaan vartaloonsa
joka taipui
vaan ei taittunut milloinkaan

heinän matka oli taipuisa matka

jokainen korento
joka vieraili heinän luona
tiesi ja tunnisti
miten heinä oli hentoinen
mutta hentoisuudessaan
vahvempi kuin yksikään korento
vahvoine siiven iskuineen

heinä hymysi
vaikka tuuli tuiversi
ja talven lumikinoksessa
heinä lopulta tiesi
että heinälläkin oli rajallisuutensa

mutta se ei taittanut heinää

heinä ammensi kokemuksesta
otti tuulen ytimiinsä
lumien kirpeyden
eliksiiriksi mieleensä
ja antoi kaiken palaa
puhdistua
siinä koettelemuksessa

tietäen että tulisi hetki
jolloin hänen kehonsa
olisi keveämpi tuulta ja tulta

että hänen alkunsa
olisi hänen loppunsa

että yksikään korento
ei häntä hylkäisi
vaan tulisi aina vain
uusia alkuja
uusia loppuja
uusia korentoja
uusia kokemuksia

ja niissä heinällä ikuinen elämä
joka oli sydämessään vahvistuva
hetki hetkeltä
ymmärrykseen ja viisauteen
että tärkeintä oli elämä itse
ei itse heinä

Millaisia ajatuksia sinulle tuli tästä voimarunosta? Voit kirjoittaa kommenttina.