Valkoisuus
tanssi puiden lehdillä
antoi valonsa loistaa lehvästöön

juuret pomppivat
rytmissä tanssahdellen
keinuen oksien mukana

puilla ja metsällä
oli omaa tanssia
oli hetki liikkua
verrytellä
ojentautua kohti taivaita
tuntea olevansa elossa

varpaat jännittyivät
kurottautuivat
ihmisen sydämen
ojennellessa omia oksistojaan
taivaisiin
maahan
äiti maan lämpöiseen poveen

ei ollut murhetta
mieli oli keveästi liikkeessä
ja luottamus kasvoi
yhä vahvemmaksi

pimeys
mustuus
kaikkosi

pimeys tanssi
omat tanssinsa
jäätävät ja hitaat
kankeat
poikki rapsahtavat
heikot askeleet
koukkuiset ja kumarat

valkoisuus
istahti puunlatvaan
lauloi sieltä kauneimmat sointunsa
ja soitti sävelet
jollaisia ihmisen sydän
niin kaipasi

valkoisuus
valaisi
tahtoi lievittää ja puhdistaa
antaa mahdollisuuden
aloittaa uudelleen

väripaletti
ihmisen sydämessä ja mielessä
kaikki värit ja soinnut käytössään
edessään mahdollisuus
maalata todeksi mitä tahtoi