Taivaalla oli paljon lintuja ja
linnuilla oli siivissään
miljoonia untuvaisia ja
osa niistä untuvaisista
leijaili
hiljalleen
alas kohti maan pintaa

Jokainen untuvainen oli
yksilö
ainutlaatuinen
ei ollut toista samanlaista untuvaista

Ja miten hauskaa heillä olikaan
untuvaisilla
heidän leijaillessa

he pitivät toisiaan käsistä
he muodostivat piirejä ja
erilaisia leijuntakuvioita
tullessaan alas tänne
maanpinnalle

Ja ihminen
istui maassa
vietti hiljaista hetkeään

ihmetteli luontoa
kuunteli ääniä
katseli kauneutta ympärillään
ja juuri silloin
untuvaiset hiljaa laskeutuivat
ihmisen ympärille

Ihminen ei tunnistanut untuvaisia
ei tiennyt niiden
olevan edes olemassa
sillä ihmisellä
ei ollut sellaista aistia päällä

niin sanotusti

se aisti ei ollut käytössä
joka erottaisi untuvaisten laulun ja ilon
niiden mahtavan viisauden
jonka ne toivat tullessaan
ihmiselle

Onneksi oli kuitenkin mahdollista
ottaa vastaan tuota untuvaisten viisautta

Ihminen tiesi
ymmärsi että
hän ei voisi kaikkea
nähdä ja kuulla
tuntea sillä tavalla
että oli olemassa paljon sellaista
mitä hän ei täysin
pystyisi ymmärtämään
mutta silti hän voisi sieltä
ammentaa itselleen

untuvaisten viisaudesta
untuvaisten hellyydestä
niiden pehmeästä kosketuksesta

joka oli hänen ympärillään
olemassa siinä hetkessä