
Pala kuutamoisen viittaa
voimaruno

Kuumoinen kelmeänä
taivaallaan pyörii
tahtoo mukaan piiritanssiin
kanssa ihmisten
kanssa tähtien
kanssa koko luomakunnan
kuutamoinen istahtaa
kuusen oksalle
vanhan kuusen naavaisen
oksalle istahtaa
hymyää
hymyää
niin pyöreillä kasvoillaan
kuutamoinen
kaunoinen

ihminen kulkee
hiljaa altaan
kuutamoisen ja kuusen
oksat kuin
ravahtaa
sielläkö joku kurkkii
ihmistä
salaa
hymyää
katselee
kuutamoinen piilostaan
kuusenoksaltaan
ihminen pysähtää
tuntee että
jotain täällä välähtää

mikä on tuo valo
tuo kumotus
mikä tuolla loistaa
onko siellä kuusenoksissa
jotain uutta väriä
jota tuo kuusi nyt toistaa
ei voi ihminen uskaltaa
ei tahdo katsoa loistoaan
voisiko loisto sydämensä valaista
antaa sinne uutta lohtua ja valoa

ihmisellä kuitenkin
sydämessään
mielessään
toistaiseksi
vain yksi kaista
avoinna on
sitäkö kulkee
astelee hän
tiheään
tiheään
käy askeleet
kenkä toisen eteen
aina vaan
kohti uutta
jotain toista janoaa
jotain erilaista
jotain enemmän

kulkee hetken eteenpäin
sitten taas tuntee sen
kuin jokin kumotus
kummallinen valo
loistaa
selän kautta sydämeen
tahtoo tavoittaa
pakottaa hengittämään
syvään
ja niin ihminen
henkäisee
hengittää syvemmin
kuin milloinkaan
ja kuutamoinen
hiljaa
hymyää
oksallaan

Kuu
on valtiaana oksallaan
vanha puu
yhdessä he kumartaa
taipuu latva painostaan
ihmisen jo tavoittaa
sydämensä kuuta kohti kurkottaa
kumpikin on tavallaan
omalla pikkupolullaan
kuutamolla kierto jatkuu
kohta taivaallaan
ihmisellä polku on
ympyräinen päällä maan
sitä kulkee
toistaa kunnes
kohdata saa valoaan
valo loistaa vapaana
antaa voiman sydämeen
kantaa täällä eteenpäin
antaa totuuden

Hiljaa kuutamoinen
otti kultaisen
hopeisen viittansa
molemmat
kietoi ympärilleen
jätti pienen palasen
ihmisen kädelle
ja sitten kipusi takaisin
taivaalleen paikalleen
loistamaan
valoaan

ammenna voimaa runopoluilta

Jätä kommentti