Sellaisia lymypaikkoja
voimaruno
Viileä tuuli
suuteli hiljaisesti
puiden oksia
hyväili
pienten lintujen
varpaita
niiden
hieman kohmeisiakin
jalkoja
tuulen
katse
kosketus
sen hyväily
oli viileydessään hellä
huolehtiva
ja tuuli kuljetti mukanaan
paljon tärkeitä asioita
kaikille puille
kaikille linnuille
kaikille ihmisille
kaikille eliöille ja olioille
tuuli oli tarpeellinen
oli tärkeää että
asiat pystyivät muuttumaan
kulkemaan
menemään eteenpäin
välillä taaksepäin
tuulen ansiosta myöskin
mutta kaikella oli niin
viisas
tarkoituksensa ja kulkunsa
ja tuuli oli siinä
tärkeänä osana mukana
välillä tuuli kietoi puut
sellaiseen spiraaliin
tuuli kulki
ylös puiden runkoja
spiraalimaisesti kiiveten
aivan kuin pieni puukiipijä
samaan tyyliin
tuuli vipelsi
kohti puunlatvaa
koivujen latvoissa
tuuli tunsi olevansa kotonaan
rakenteli sinne joskus pesiä
sellaisia lymypaikkoja
joissa voisi hetken hengähtää
olla aivan hiljaa
saada aikaan sellaisia hetkiä jolloin
mikään ei liikahtanut missään
ja sitten taas liikkeelle
kunhan energiaa
olisi kerrytettynä ja valmiina
että voisi jatkaa taas matkaa
työtään
tehtäväänsä
omaa tärkeää tehtäväänsä
tässä todellisuudessa
jossa jokaisella oli oma paikkansa
mikään
kukaan
ei ollut mitään
ilman toista
ilman tuulta
ei olisi ollut ketään
eikä mitään
ja toisaalta
ilman ketään
ilman mitään
ei olisi ollut myöskään tuulta
kaikkea tarvittiin
Aaltoilee
latvoissa tuulonen
keinuttaa
kuljettaa
henki maata sen
tuulonen
johdattaa
sydämeeni viisauden
iäisen
kaukaisen
maasta
ilmasta
löydät sen
Jossain kaukaisuudessa
nukkuva tuuli
heräsi omasta pesästään
venytteli
oikoi jäseniään
ja lähti matkaan
oli uusi päivä
uusi alku
ammenna voimaa runopoluilta
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
Viikon lakaisutehtävä
Kirjoita
- muutoksesta ja hyväksymisestä
Opastus
- sitten taas liikkeelle kunhan energiaa olisi kerrytettynä
Lakaisu
- pidän hengähdyshetkiä (kirjoita lakaisukalenterisi pikkuruutuun)
Lakaisuja Runotalossa
Heinä-elokuun lakaisupakkaus
- uudet ihanat voimarunot ja voimakortit lähtivät postiiin
- tällä kertaa universumi järjesti postimerkeiksi joutsenet kukka-aiheiden sijasta (salaa toivoinkin joutsenia ja ne ilmestyivät)
- kuinka ollakaan voimapuutarhassa oli kukassa rikko, joka on teemarunon kasvi -siispä liitin mukaan silkkipaperin väliin hennot valkoiset kukkaset
Voimapuutarhapäiviä voi olla enemmän kuin yksi
- tulossa on toinen voimapuutarhapäivä elokuun alussa
- osallistujia minimissään 5, että toteutuu ja maksimissaan 12, että pysyy kotoisa tunnelma ja sovitaan rinkiin.
Julia Cameronin kirjat
- suosittelen lämpimästi kaikkia Julia Cameronin kirjoja ja tehtäviä
- olen kirjoittanut aamusivuja nyt ehkä kuukauden ja todella alkaa toimia
- jos tahdot elvyttää luovuuttasi tai keventää mieltäsi
- universumi pitää huolen kaikesta kunhan vain luotat kaiken järjestyvän parhain päin
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti