Olet valo
voimaruno
Valoisa viesti
kulki avaruuden halki
kipitteli
loisteliaasti eteenpäin
tahtoi saavuttaa
ihmisiä
olla heille
valoisana hohteena
Jokainen valoisa viesti
kulki omalla polullaan
täytti omaa erityistä tehtäväänsä
toisten tehtävät olivat
näkymättömämpiä
ja oikeastaan
juuri ne näkymättömät tehtävät
olivat niitä kaikkein suurimpia tehtäviä
sellaiset
jotka tehtiin salassa
hyvyyden tekoina
nimettöminä
piilossa
ne olivat niitä
suurimpia tehtäviä
Kaikkein pienimmät
ja arkisimmat asiat
ne olivat tärkeimpiä
arvokkaimpia
tehtäviksi
silloin kun ne tehtiin
rakkaudella ja lämmöllä
hyvien ajatusten saattelemina
niillä oli iso voima
ne levisivät ympäri maailmaa
ympäri avaruutta
ja lämmittivät
jopa kaukaisimmissa kolkissa asti
siellä missä saattoi olla
välillä
todella pimeää ja kylmääkin
Valoisuus pyrähteli
se lennähteli
ja sillä oli hirveän hauskaa
se tunsi itsensä
kuin pieneksi linnuksi
tässä hetkessä
silmissään loisti
avaruuden suunnaton
määrä valoa ja rakkautta
loppumaton määrä ikuisia elämiä
Elämyksiä
kokemuksia
elettyjä hetkiä
itkuja
nauruja
surun ja onnellisuuden hetkiä
kaikki olivat
kauniina pienenä sekamelskana
valoisuuden sydämessä
Ei tiennyt valoisuus
miten iso oli hänen sydämensä
miten valtava
oli se valoisuuden määrä
joka kulki ja loisti
hänen polullaan
hänen askeleissaan
jokaisessa hetkessä
jonka hän otti ja kulki
tässä maailmassa
näillä poluilla
Tiedätkö
että sinä
olet tuollainen valoisuus
sydämessäsi ja olemuksessasi
kun kuljet ja olet
tällä polullasi
tällä matkallasi
Sinä
olet
valo
voimarunon syntyhetki
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Kenelle olet lähettänyt valoa ja hyviä ajatuksia? Kenelle voisit lähettää valovoimaa?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Muista, että sydämessäsi on käytössäsi valtava valovoima ja käytä sitä.
Kirjoita muistutus kalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:
Olen valo.
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Voi Ihana Valo…tämäkin kosketti niin kovasti…herkkää …syvällistä…täynnä koskettavaa tunnetta…Kiitos
Kiitos Anna, ihanaa, että poikkesit tänne runopoluille ♥️