Kaunis viesti valosta Polkukalenteri vk 45

Kaunis viesti valosta

Polkukalenteri viikko 45

Polkukalenterissa (vuonna 2020 Voimarunopolkujen lakaisukalenterissa) on joka viikkoaukeamalla pieni pätkä voimarunoa. Täällä polkukalenterin blogikirjoituksessa voit käydä lukemassa viikkoaukeaman voimarunon kokonaan. Samalla voit runosta syntyneiden ajatuksien kautta löytää inspiraatiota tulevan viikkosi polkujen lakaisuihin.

voimakortti Tulla enemmän sellaisiksi kuin olemme todellisuudessa

voimaruno

KAUNIS VIESTI VALOSTA

Kaunis viesti valosta
valoisan puolen ihmiselle
joka kulkee omalla polullaan

tahtoen yhä enemmän
nähdä valoa ja tulla valoksi
siksi todellisuudeksi
joka auttaa tätä maailmaa olemaan
keveämpänä ja valoisampana

tuleville sukupolville
niille ihmisille
sieluille
jotka tulevat tänne auttamaan
tätä maailmaa meidän jälkeemme

että voisimme olla
hetken valona toisillemme
antaa sielustamme
sitä rakkautta ja hyvyyttä
sitä taitoa ja lahjaa
mitä meillä on annettavana
toisillemme

että voisimme kasvaa
ja kehittyä yhdessä
tulla enemmän sellaisiksi
kuin todellisuudessa olemme

että emme olisi
pieniä ja vaatimattomia
vaan olisimme
vahvoja ja rohkeita siinä
missä tiedämme
hyvyyden olevan
tämän maailman
todellinen tehtävä ja näkymä
joka valtaa alaa
tässä maailmassa
joka päivä yhä enemmän

Uskomalla hyvään
voit nähdä enemmän
hyvää ympärilläsi

uskomalla kauneuteen
kauneus on vastassasi joka päivä

Astellessasi tielläsi eteenpäin
elämässäsi ei ole mitään sellaista
mitä et siihen tahdo
ja kaikki on ennalta määrätty
hyvyyden olemukseen
sinun parhaaksesi

että voisit elää onnellisena
tuntien sen
että sinulla on oma merkityksesi
tässä isossa kokonaisuudessa

jossa jokainen
pienikin hiukkanen
on tarpeellinen
että kaikki voisi olla
kuten on

voimarunosta syntyneet ajatukset

voimakortti Tahtoen yhä enemmän nähdä valoa ja tulla valoksi

Tahtoen yhä enemmän
nähdä valoa ja tulla valoksi

Tahtoisin yhä enemmän pysyä valoisuuden ja keveyden olotilassa. Siten on hauskempaa ja helpompaa elää elämäänsä. Hyvä olo vetää puoleensa hyviä asioita. Ei tapahdu niitä vastuksia, joita tulee vastaan vähemmän valoisana.

Mitä keinoja on hivuttautua valoisampaan olotilaan?

  • Kävely ulkona luonnossa on hyvä keino. Siinä ajatukset väkisinkin alkavat selkeytyä ja mieli kirkastua.
  • Kiitollisuuden aiheiden luetteleminen auttaa.
  • Oma hiljainen hetki, jolloin keskityn valoon on tehokasta: Voit kuvitella, että sinuun kaadetaan valoa ja tunnet miten se levittäytyy jokaiseen soluusi. Valomeditaatioharjoituksia löydät kirjasta Arkkienkelien opas ylösnousemukseen (Diana Cooper ja Tim Whild)
voimakortti Tiedämme hyvyyden olevan tämän maailman todellinen tehtävä ja näkymä

Että emme olisi
pieniä ja vaatimattomia
vaan olisimme
vahvoja ja rohkeita

Vuosia sitten seisoin Viisas elämä messuilla pöytäni takana ja eteeni pysähtyi mies, joka totesi, että miksi pienennät itsesi keinotekoisesti? Hätkähdin, mutta ymmärsin, että hän oli oikeassa. En ole ainoa itsensä kutistaja. Sitä miettii, että mistä se johtuu, mutta tärkeämpää olisi keksiä mitä asialle voi tehdä.

Miten voisin olla vahvempi ja rohkeampi omana itsenäni?

Helppo on sanoa: Luota itseesi ja ole sellainen kuin olet. Näe oma ihmeellisyytesi. Ei. Me näemme naapurin tai kilpailijan ihmeellisen upeuden. Itsessämme näemme vikoja ja puutteita. Varmuuden vuoksi korostamme niitä kuin huomaamattamme yrittäessämme jäljitellä toisia.

Omaa polkua ei voi kulkea jäljittelemällä toisia. Ei ole valmiita ohjeita, ei valmiita malleja. Ei sellaista sapluunaa, jonka voisi itselleen kopioida ja sitten soljua siihen. On löydettävä oma olomuotonsa. Se ainutkertainen. Sitten on uskallettava loistaa sitä muotoaan ulos maailmaan. Oltava ylpeä ja onnellinen siitä, että on niin täydellisen erilainen ja erottuva. Uniikki taideteos. Ei ole toista.

inspiroidu lakaisemaan

Inspiraatiota elämään ja runopolkujen lakaisuun on sivu, jonne kerään kaikenlaisia asioita, joista saa voimaa arkeen. Lisään joka viikko yhden uuden asian ja nostan sen sivuilla ylimmäiseksi. Poikkea sivulle tästä >>

Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥