
Koko kuva
Polkukalenteri viikko 46
Polkukalenterissa (vuonna 2020 Voimarunopolkujen lakaisukalenterissa) on joka viikkoaukeamalla pieni pätkä voimarunoa. Täällä polkukalenterin blogikirjoituksessa voit käydä lukemassa viikkoaukeaman voimarunon kokonaan. Samalla voit runosta syntyneiden ajatuksien kautta löytää inspiraatiota tulevan viikkosi polkujen lakaisuihin.

voimaruno
KOKO KUVA
Kaikessa
oli olemassa kokonainen kuva
ja sitten paljon pienempiä osasia
sellaisia kuin on palapeleissä
pienillä lapsilla
juuri sellaisia
joissa on paljon erilaisia
eläinten tai kasvien muotoisia osasia
ja jokaisella osasella on oma paikkansa
siinä isossa kokonaisuudessa
josta muodostuu se koko kuva
ihmisen elämänmatka
hänen polullaan
Onko sinulla palasia hallussasi
joita säilytät taskuissasi
tai olet piilottanut
piironkien laatikoihin
jopa lukinnut
tai litistänyt päiväkirjasi väliin
josta ne sattumoisin
joskus tupsahtavat eteesi
Entä jos laittaisit
ne palaset paikoilleen
onko palapelissäsi
puuttuvia palasia
aukkokohtia
jotka odottava tulla täytetyksi
jollain kauniilla
jollain oikean muotoisella
sopivalla palasella
jonka olet jo kauan sitten löytänyt
mutta vain väliaikaisesti hylännyt
kuvitellut
että se ei ole oikea palanen
tai sopiva
ehkä se on se mitä tarvitset
juuri se palanen
siellä laatikon perukoilla
odottamassa
että kaivat sen esiin tänään
Onko palapelissäsi kulmia
onko siinä suoria reunoja
onko siinä sinistä taivasta tai merta
jota on vaikea koota
yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi
voisitko erotella palasia jotenkin
laittaa ne riveihin eteesi
voisitko katsella paloja eri suunnista
ja nähdä ne uusin silmin
että löytäisit niille oikeat paikat
tai onko jossain sittenkin palanen
joka on vain vahingossa
hukkunut elämän melskeessä
näetkö palapelisi kauneuden
niissä hetkissä
jolloin et tahdo uskoa siihen
ja sen valmistumiseen
voitko nähdä sen ihmeellisyyden
että saat olla kokoamassa
tätä ihmeellistä kaunista palapeliä
rakentamassa jotain
mikä on ainutkertaista
ja vain sinun omaasi
voitko ymmärtää
että tärkeintä on tämä hetki
ja seuraava palanen kädessäsi
että juuri tuo palanen
voi antaa vihjeen seuraavalle palaselle
että se voisi asettua paikoilleen
voimarunosta syntyneet ajatukset

Onko sinulla palasia hallussasi
joita säilytät taskuissasi
tai olet piilottanut
piironkien laatikoihin
jopa lukinnut
tai litistänyt päiväkirjasi väliin
josta ne sattumoisin
joskus tupsahtavat eteesi
On lempiaiheeni miettiä näitä elämän palasia. Kuinka ihmeellisellä tavalla ne järjestäytyvät. On niin hyvä muistaa, että kaikki on järjestyksessä ja olet juuri siinä missä pitääkin olla.
Toisaalta: Mitä tarkoittaa, että palasia voi olla piilotettuna, lukittuina tai unohdettuina? Voiko itseään huiputtaa? Ei ota palasta ja laita paikalleen, vaikka se olisi jo olemassa. Tai ei ymmärrä, pysty näkemään, että palanen on juuri oikeanlainen ja sopiva paikkaansa.
Palapelin kokoaminen on opettavaista puuhaa. Siinä voisi jopa ajatella samalla näitä elämän isoja kuvioita.

Voitko nähdä sen ihmeellisyyden
että saat olla kokoamassa
tätä ihmeellistä kaunista palapeliä
rakentamassa jotain
mikä on ainutkertaista
ja vain sinun omaasi
Vaatii rohkeutta, että uskaltaa tehdä täysin sitä omaa juttuaan ja omalla tavallaan.
Näe kaiken ihmeellinen kauneus. Sinun polkusi erityiset kiemurat. Kaikki mitä siellä polun varrella on ollut ja miten ne kaikki asiat vaikuttavat sinussa yhä tänäänkin. Ilman kokemuksiasi, et olisi se mikä olet.
Suunnista yhä enemmän sitä kohti mikä on sydäntäsi lähellä. Toteuta sitä pienimmissäkin asioissa ja varsinkin, jos et pysty toteuttamaan isoja, toteuta pieniä asioita. Löydä sellaista mikä on todellista sinua ja anna tunteen, löytämisen ilon voimauttaa itseäsi. Kohta jo totut niin kaikkeen, että pystyt ottamaan isompia askeleita oman itsesi polulla.
– Olet jo pitkällä polullasi, jos olet tätä lukemassa. Niin ajattelen. Tiedät kuka olet. Sitä ei tarvitse kenenkään sinulle kertoa. Olet tiennyt sen jo kauan. Hienoa, että loistat omaa erityistä valoasi ja erityislaatuasi maailmaan.
inspiroidu lakaisemaan
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti