Aarrekarttakurssi - Toteuta unelmasi nyt

Aarrekarttakurssi

Unelmasi todeksi nyt

Olen pitänyt aarrekarttakursseja aiempina vuosina ahkerasti ryhmille ja nettikursseina, mutta nyt on ollut useamman vuoden tauko. Tuli tunne, että aarrekartan tekeminen olisi hyvä juttu itsellenikin, joten miksi en innostaisi itseäni ja samalla sinuakin mukaan aarrekartan tekoon? Neljässä viikossa ehdimme hyvin tehdä kaikki aarrekarttakurssin harjoitukset ja saada aarrekartat valmiiksi.

Aarrekarttakurssi Toteuta unelmasi nyt

Kuvassa yksi ensimmäisistä Runotaloon ja voimapuutarhaan liittyvistä tunnelmakartoistani.

Voimakorttikaupan tuotetiedoissa on perustiedot aarrekarttakurssista, mutta tässä kerron ajatuksiani uuden kurssin taustoista. Erikoista on se, että kurssin materiaali syntyy kurssin edetessä. Uudistan vanhan kurssimateriaalin kurssin osioiden edetessä viikko kerrallaan. Kurssin aikana olen henkilökohtaisesti tukenasi sähköpostitse oikein mielelläni, sillä kaikki kysymykset ovat minulle mahdollisuus samalla sinua auttaessani kehittää kurssin sisältöä.

Aarrekarttakurssi Toteuta unelmasi nyt

Kuvassa vanha aarrekarttani, jossa unelmoin työskentelystä omassa Runotalo yrityksessäni kotonani.

Teen harjoituksista ja ohjeista selkeämpiä, tehokkaampia ja lisään enemmän sitä minkä kautta olen päässyt vahvemmin tulemaan Runotalon Sariksi. Olenhan tuon nimen aikanaan luonut aarrekartan teon yhteydessä voimanimekseni, joka muistuttaa minua päämäärästäni. Kuin huomaamatta olen tullut ja muotoutunut Runotalon Sariksi – en tuolloin edes tainnut täysin ymmärtää mitä lopulta halusin.

Tänään ymmärrän paremmin ja on ihana asia, että tietää mitä tahtoo ja voi koko ajan ottaa askeleita siihen suuntaan. Minä luulin, että tahdon talon. Mutta oikeasti tahdoin sellaista mikä ei ole fyysisesti edes näkyvää. Tahdoin joukkion, joka kulkisi yhtä matkaa rinnakkain ja muuttaisi maailmaa.

Olen yrittänyt toteuttaa unelmaa, sisimpäni todellista toivetta monin tavoin vuosien mittaan. Usein väärissä paikoissa ja ihmetellen, miksi en onnistu. Aika ja paikka ei ole ollut oikea. Minulla ei ole ollut vielä silloin kaikkia tarvitsemiani oppeja ja työkaluja. Aarrekartta aina toteutuu jollain tavalla auttaen minua välillä jopa vaihtamaan suuntaani ja joskus on ollut vaikea ymmärtää, miksi jokin ovi ei vain kertakaikkiaan minulle avaudu. Jälkeen päin voin ymmärtää: olipa hyvä, että ei avautunut.

Oikeastaan en pysty hirveän paljon kertomaan etukäteen, koska iso osa avautuu minulle kulkiessani kanssasi kurssin polkua eteenpäin. Voimarunot ja voimakortit ovat mukana vahvasti, sen voin luvata ja varmasti se energia, joka kannattelee voimarunojen kautta. Tunnen, että tuo energia on nyt käytettävissä ja mukana tässä kurssissa. Jos siis tunnet tämän aarrekarttakurssin kutsuvan sinua, tule mukaan. Olet sydämellisesti tervetullut ♥

Aarrekarttakurssi - Unelmasi todeksi nyt

Runotalon Aarrekarttakurssilla kuljet 4 viikon ajan ihanien ihmeiden polkua joka tuo elämääsi uutta selkeyttä ja antaa unelmiesi tulla todeksi nykyhetkeesi – katso lisää täältä >>