Unitodellisuus – voimaruno lennähtää tähdenlentona Runotalon päätyikkunasta taivaan sineen
ja leijuu välkkyen voimapuutarhaan muuttuen hiekkapoluiksi ja kukiksi.
Ole mukana lakaisemassa oman voimapuutarhasi runopolkuja ja löytämässä voimarunojen opastuksia:
Saat voimaa, uskoa unelmiisi ja rohkeutta seurata polkuasi sinne missä unelmasi ovat syntyneet todeksi.

UNITODELLISUUS

voimaruno ja voimakortit
viikko 16 – 2018

Salissa oli isot ikkunat
sellaiset kaari-ikkunat
ja ovetkin olivat
holvimaisia kaaria

jokainen huone oli
valkoinen ja valoisa
valo tulvi sisään ikkunoista
sillä ulkona oli aurinkoista

jokaisessa huoneessa oli valkeat
puhtaaksi kuuratut lautalattiat
ja kaikkialla tuoksuivat
puhtaat räsymatot

niiden tuoksu leijaili yläkertaan
astuessani hitaasti ylöspäin
vanhoja kuluneita portaita

ja tiedostin
jokaisella askelmalla
että tämä oli uni
joka oli minussa totena
joka hetki

Että yläkerrassa
voisi olla mitä tahansa
sinne halusin syntyväksi
tässä hetkessä

ja totuus
voisi olla minussa
ja minun sydämessäni
todellisempana kuin elämä
jonka jätin ulkopuolelle tänään
astuessani sisään tähän taloon

jossa rakennan
omaa unelmaani
omaa tarinaani

Joka syntyy
todeksi myöhemmin
toisessa todellisuudessa
jossa elän elämääni
joka päivä odottaen
että todellinen unelmani
alkaisi tulla siellä näkyväksi

Sillä minulla oli avara sydän
minulla oli avara mieli
ja elin samaan aikaan
monissa unitodellisuuksissa
ja kaikissa niissä
minulla oli ihana elämä

Nykyinen todellisuuteni
tulvahti mieleeni
ja siinä oli paljon hyviä asioita

Pieniä ihania
kiitollisuuden aiheita
valopilkkuja
niitä oli jokaisessa mutkassa polullani
ja olin kiitollinen polustani

Aion astella nyt yläkertaan
tehdä siitä ateljeeni
paikan
jossa voin luoda elämääni todeksi
täyttää sen hyvillä rakkailla asioilla