
Ajaton yksilö
Sitten hiljaisuus
otti uuden asennon
sellaisen kyljellään viipyilevän
jossa asuivat hymy ja lempeys
ei milloinkaan kovuus
vaan hyvä tahto
joka nousi sydämestä
kuin lempeyden aatokset
jotka purjehtivat
kauas uusiin satamiin
jossa kaikki laivat ja veneet
pakattiin täyteen
uutta intoa ja energiaa
annettiin voimaa
säkkikaupalla
ja kannettiin luovuuden
inspiraation hedelmiä
isoilla koreilla
saavikaupalla
jokainen vene
laiva
purjehtija
ja omaisuus
oli omanlaisensa
mikään ei tulisi milloinkaan
olemaan samankaltaista
ei samoja ohjeita
ei samoja sisältöjä
sillä jokainen laivue
omistaja
kulkija
purjehtija
oli aivan erilainen
sellainen kuin on
sormenjälkensä
tai aivokäyränsä
tai sydämensä kultainen hehku
joka loisti tähän maailmaan
oli aika ottaa purjeet esille
oli aika nostaa ankkurit
oli aika purjehtia ja kulkea
seilata rohkeasti
jopa aivan uusille vesille
sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi
vaikka aika sinänsä
oli merkityksetön
purjehtijan sydämessä
sillä purjehtija oli itsessään
täysin ajaton yksilö
kruunukärhö
Mitä voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen tarkoittaa?
Voimapuutarhan runopolut ovat sinussa itsessäsi ja lakaisemalla runopolkujasi tunnistat todelliset toiveesi ja vahvuutesi. Keräät sisimpäsi aarteita, löydät merkkejä ja opastuksia, jotka vahvistavat oman erilaisuutesi arvostamista ja rohkeutta olla yhä enemmän oma itsesi. Näitä viestejä voimarunot välittävät.
Voimarunoista saat tukea runopoluillesi: Intuitiosi, luovuutesi ja luottamuksesi vahvistuvat. Oma sisäinen voimapuutarhasi alkaa kukoistaa, kasvaa ja laajentua. Säteillessäsi ympärillesi onnellisuuttasi autat rinnakkaisilla poluilla lakaisevia ja sitä kautta parannat koko maailmaa.
Lähde lakaisemaan omia runopolkujasi🌿
Aloita tilaamalla ilmainen voimarunokirje, jossa saat joka viikko uuden voimarunon ja lakaisuvideon sähköpostiisi.
Jätä kommentti