
Hyvyyden valosiemeniä
Taas on aika uuden näytelmän
varmasti se on jatkoa
edellisille näytelmille
kuiskaaja on valmiina
yleisö on saapunut paikalle
ja on aika katsoa
mitä tällä kertaa syntyykään
mitä on tulossa
tietääkö sitä lopulta kukaan
ennen kuin siinä hetkessä
astelee näytelmään sisälle

Kauneus
viivähti hetken valoisuudessa
poimi sieltä
terälehdilleen
heteisiinsä
valoisaa voimaa
sellaista kannattelevaa
uskoa ja luottamusta
tahtoi ojentaa
sitä ihmisen sydämeen
kultaisella tarjottimella
kuljetti
hopeisissa vaunuissaan
valoisuus
ihmiselle
valoa joka oli poimittu
avaruuksien tuulissa
siellä luotu
keveäksi
keveäksi
valoisaksi
värikkääksi ja kauniiksi
sellaiseksi että ihmisen olisi se helppo siitä
tarjottimelta poimia sydämeensä
tarvitsi vain ojentaa kätensä
näin
olla valmiina ottamaan vastaan

ja siinä
kuin näkymättömässä unitilassa
valoisuus pudotteli
heteistään
kultaisista
siitä tarjottimelta
ihmeellisestä kukkakimpusta
valoisuuden siemeniä ihmiselle
siemeniä jotka pullistelivat
hyvyydestä ja luottamuksesta
ihminen oli valmis
katsoi hetken siemeniä
ihmetteli niiden kultaista hohdetta
ja painoi sitten hellästi siemenet sydämeensä

oi miten sen tunsi
siemenet alkoivat itää
istahtivat kuin kotiinsa
maahan
jossa oli tuttu ravinto
sydämen lämpö
hellyys
kauniit muistot
tulevaisuuden unelmat
kaikki valmiina
kasvattamaan siemenistä
jotain ainutlaatuista
Tällä kertaa näytelmän
oli aika päättyä tähän
seurasi tauko
jatkoaika
kaikki tunsivat että
tämä näytelmä tulisi jatkumaan
aivan erityisellä tavalla

liity voimarunon syntyhetken energiaan
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
Viikon lakaisutehtävä
- Opin omasta itsestäni käsin
Voimarunopolkujesi lakaiseminen:
- Poimi voimakorttipakastasi intuitiolla voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle?
- Kirjoita ajatukset muistiin Lakaisupolkujen päiväkirjaasi, voimarunokirjaasi tai erityiseen runopäiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?
Mitä voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen tarkoittaa?
Voimapuutarhan runopolut ovat sinussa itsessäsi ja lakaisemalla runopolkujasi tunnistat todelliset toiveesi ja vahvuutesi. Keräät sisimpäsi aarteita, löydät merkkejä ja opastuksia, jotka vahvistavat oman erilaisuutesi arvostamista ja rohkeutta olla yhä enemmän oma itsesi. Näitä viestejä voimarunot välittävät.
Voimarunoista saat tukea runopoluillesi: Intuitiosi, luovuutesi ja luottamuksesi vahvistuvat. Oma sisäinen voimapuutarhasi alkaa kukoistaa, kasvaa ja laajentua. Säteillessäsi ympärillesi onnellisuuttasi autat rinnakkaisilla poluilla lakaisevia ja sitä kautta parannat koko maailmaa.
Lähde lakaisemaan omia runopolkujasi🌿
Aloita tilaamalla ilmainen voimarunokirje, jossa saat joka viikko uuden voimarunon ja lakaisuvideon sähköpostiisi.
Jätä kommentti