Väreilevin askelmin
hän asteli eteenpäin

kaikkeudessa hohti
vihreyttä
valoisuutta
sellaista valkeutta
joka toi sydämeen keveyttä

polku oli kiemurrellut kaukaa
ja nyt hän oli astumassa
tähän vihreyteen
aikaan
jossa luovuus olisi vihdoin vapaa

ympärillä solisi
kirkkaat purot
välkehtivät vedet
puhtaat
niin puhtaat

ja kaikki
oli hyvin tarkoituksellista
hän tiesi
että seuraava askel
kuljettaisi hänet
sinne
minne hänen oli tarkoitus saapua
juuri siinä hetkessä

ja hänellä ei ollut kiirettä
hänellä oli kaikki aika maailmassa

sillä aika
oli aina
tässä

tässä missä hän kulki
missä hän kulloinkin otti askeleensa
niin siinä oli aika

ei aika ollut hänen takanaan
ei hänen edessään
ei sivuillaan

aika
tikitti
kulki
oli
asui
hänessä

muovaantui sen mukaan
miten hän tunsi ja ajatteli kulloinkin

ja nyt
hän oli
vihreydessä
kirkkaudessa
valoisuudessa
luovuuden vapaudessa

astelemassa
ajattomuudessa

Virtaa
joki hiljainen

rannalla istun
vesi peilaa
loistaa
hetken jokaisen

sydämeni rauhaisa
avautuu viisauteen