Matkasi on kaunis Voimaruno ja voimakortit vk 1

Matkasi on kaunis

voimaruno ja voimakortit

viikko 1

voimakortti Leijailisi eteen niitä valkeita kauniita

Toiveet
leijuivat ilmassa ihmisen edessä

ne pyrähtelivät oksilla kuin lintuset
lepattelivat sinne tänne
kuin keveät kauniit perhoset

kaikki oli kovin puhtoista ja uutta
hieman oli sellaista epävarmuutta siitä
mitä uusi voisi tuoda tullessaan
mutta ihminen oli toiveikas
sillä hän oli oppinut että
luottamus omalla polulla
oli paras tapa kulkea eteenpäin

luottamuksen avulla
eteen ilmestyisi asioita
leijailisi eteen
niitä
valkeita
kauniita
kirkkaitakin perhosia
unelmien täyttymyksiä

voimakortti Oli tullut aika

Ihminen oli joskus
kulkenut pimeydessä
oli ollut valottomassa maassa
poluilla
joita varjostivat
ikävät
surullisetkin mietteet

askel oli ollut raskas kulkea
polku oli tuntunut
joskus sellaiselta että
se ei voisi enää jatkua

mutta onneksi
oli tullut aika
ja uudenlainen näkemys

ihminen oli lakaissut polkuaan
ahkerasti
oli puhdistanut siitä sellaista
joka tuntui raskaalta

ihminen oli tyhjentänyt
pois painolastia
jättänyt pois asioita
jotka painoivat
hänen selässään ja hartioillaan

ihminen oli päättänyt
nähdä valoisan puolen asioista
ja kuinka kummallista olikaan että
hänen polkunsa oli muuttunut
päivä päivältä
hetki hetkeltä
keveämmäksi
valoisammaksi

voimakortti Kuin jokin näkymätön voima

Ja askel
oli alkanut tuntua keveältä
aivan kuin hän olisi leijunut
siinä polullaan eteenpäin

aivan kuin jokin näkymätön voima
olisi kannatellut häntä
antanut hänelle sellaista voimaa
joka kuljetti
antoi vauhtia
sille eteenpäin menolle

voimakortti Osa häntä ja hänen matkaansa

Ja toisaalta hän samaan aikaan
hyvin selkeästi näki
miten kaikki oli
juuri siinä hetkessä hyvin
juuri kuten pitikin olla

että juuri nämä asiat
jotka olivat hänellä polulla
tässä hetkessä nyt
niin ne kuuluivat siinä olla
ne olivat osa häntä
ja hänen matkaansa

voimakortti Mikä kaikki voisi olla hänelle mahdollista

Ei hän ollut aina tiennyt
mikä olisi hänelle itselle parasta
ei hän ollut aina ymmärtänyt
mikä kaikki voisi olla hänelle mahdollista

hänen oli ollut vaikea nähdä
omaa todellista itseään
sellaisena kuin hän oli

voimakortti Ja hän olisi voinut ymmärtää

Jos hän olisi katsonut
pitkän matkan päästä
tuolta jostain ylhäältä kuin
liitelevä lintu

hän olisi voinut
nähdä itsensä siinä polulla
nähdä sen kuljetun matkan
nähdä sen mihin oli menossa
mitä oli seuraavan kumpareen takana
ja hän olisi voinut ymmärtää

voimakortti Miten kaunis oli se matka

Miten kaunis
oli se matka
se tie
joka hänellä oli
sekä takanaan
että edessään

Runotalo