voimaruno

IHMISEN SYDÄMESSÄ

Höyhenen kevein askelin
saapui pienin lintu maailmaan
jaloissaan helisi tiu’ut niin kultaiset
ja siivissään hohti satatuhatta
punaisena hehkuvaa
kultaista sulkaa

Jokainen sulka oli totuus
jokainen höyhen oli suru
jokainen heläys
oli itku ihmisen surun

ihmisen sydän
sen hiipuvainen tuska
joka kuitenkin kantaisi sydämessään
sen sisimmässä
kultaisessa ytimessä
niin suurta kauneutta
että sitä ei ihmisen sydän kestäisi
edes vilkaista hetkeksikään

Pienin lintu oli suloinen
surun ja kauneuden
rakkaudenkin lintu
ja sulissaan se kantoi
tuhansia viestejä rajojen takaa

Pienin suruinen lintu
oli kaunis kauneudessaan
vaatimaton kuitenkin
sillä sulissa oli myös tuhkaa

oli satojatuhansia lauseita
viestejä
kyyneleitä
naurua
ja itkua sekaisin
toisten ihmisten
sydänten murheita ja salaisuuksia

Oli hiljaisuudessa itkettyjä itkuja
ja oli hiljaisuudessa kuiskittuja tuntoja

sanoja
joita ei voinut sanoa ääneen
vain hiljaa kuiskata
silloin kun hetki sitä vaati
silloin kun sydän sitä odotti

Ja pienin lintu
helisytti jaloillaan eteenpäin
se helisytti
maailman aavoilla merillä
niiden yllä

ja antoi sataa
antoi kaikkien kyynelten sataa
antoi kaikkien sanojen ja lauseiden pudota
antoi höyhenten leijua
kunnes kaikkialla oli hiljaista
oli tyyntä
oli rauhaisa hetki

Ja kaikkien sydän
sai rauhaisen hetken
tyyntyi
ja tuli tunne
että nyt voisi huokaista
nyt voisi hengittää

Sillä pienin lintu
oli hoitanut tehtävänsä
oli hajottanut surun
tehnyt siitä keveämmän kantaa
ihmisen sydämessä

Tätä voimarunoa lukiessani huomaan, että linnut ovat paljon läsnä päivissäni. Nyt kun on ollut lämmintä, olen usein kulkenut paljain jaloin voimapuutarhan hiekkapoluilla. Tuntuu niin hyvältä astella lämpimässä hiekassa.

Joskus muistan Pimua – koiraani – jonka kanssa tein viimeisen kierroksen puutarhassa muutamia vuosia sitten. Ajatus tuo Pimun lähelle, tunnistan tutun energian sydämessäni. Harjoittelimme yhdessä jo ennen Pimun lähtöä. Keskustelimme telepaattisesti sydämestä sydämeen. Pimu tunnisti sisäisen ääneni, näkymätön rakkauden viesti tavoitti, kulki vahvasti välillämme.

Pimun viimeisenä päivänä sovimme, että tapaamme aina voimapuutarhassa. Siitä lähtien on voimapuutarhaan alkanut ilmestyä erilaisia pöllöjä. Erityisesti pöllöjä on näkynyt silloin, kun kaipaus sydämessäni on ollut lähes kestämätöntä. Aikaisempina vuosina ennen Pimun kuolemaa, en milloinkaan nähnyt pöllöjä voimapuutarhassa.

Linnut voivat olla kuin enkeleitä, rakkauden ja lohdutuksen viestien kuljettajia. Linnut ovat opettaneet minua kuoleman hyväksymisestä. Viimeksi eilen löysin kotimme eteläpäädystä nuoren mustarastaan, joka oli lentänyt ilmeisesti päin ikkunaa. Siipi oli taittunut pahasti ja varmaankin rastas oli nukkunut pois nopeasti. Kannoin sen samaan paikkaan piiloon ison kiven juurelle, minne olen vienyt muitakin lintuja. Kuljettaessani rastasta voimapuutarhan läpi leijaili valkoinen perhonen samaa matkaan kanssamme. Tuo perhonen sai hymyn läikähtämään sydämessäni – ehkä rastas on jo perhosena ja onnellinen.

Kirjoitan joka perjantai Polkukalenterin viikkovoimakortin inspiroiman kirjoituksen, jossa on kannustusta polullesi tulevaan viikkoon. Jos käytössäsi on Polkukalenteri, kuljemme kuin rinnakkaisia polkuja kalenterin viikkosivuilla voimakorttien matkassa. Jos käytät Kalenterikirjaa, sekin sopii hyvin näihin mietteisiin. Kuulumisiin taas viikon kuluttua ♥

PS Syksyllä on tulossa uusi Polkukalenteri vuodelle 2019. Kerron lisää, kun yksityiskohdat ja aikataulu tarkentuvat.