En uskaltanut uskoa siihen
ettei minua taas sattuisi
ettei valo sohaisisi
ja satuttaisi sydämeeni asti
joka oli kärvistellyt pitkään
elämän tulessa ja poltteessa

Onko onnellisuuten vaikea uskoa? Tai maailman hyvyyteen? Uutisissa näytetään ja korostuu kaikki se paha mikä maailmassa on, sillä sellaiset asiat saavat ihmiset kiinnostumaan. Niillä pelottavilla otsikoilla myydään ja tehdään rahaa, siksi nykymaailmassa helposti korostuvat kauheudet ja pahat asiat. Hyvyydestä ollaan vähemmän kiinnostuneita?

Miksi ihmeessä tahdomme katsoa väkivaltaisia elokuvia, kuvitteellisia tarinoita siitä miten ihmisiä kidutetaan tai satutetaan? Väkivalta tulee alitajuntaan eikä tee hyvää soluille eikä olotilalle, siksi vältän väkivaltaisia ohjelmia.

Onko onnellisuus pelottavaa, koska sen voi menettää? Meidät on opetettu siihen, että onni ei voi kestää. Tai jos on liian huoleton ja onnellinen, se on jotenkin vaarallista. Sitten kun se onni menee pois, on moninverroin surullisempaa ja varmasti myös noloa. Parempi vain varautua aina pahimpaan – sitten ei pety!

Hmm… Kummallista. Onni voi sattua, se on niin kirkasta ja valoisaa olotilaa sydämessä, että se todellinen onnen olotila todella sattuu sydämeen; saattaa tulla itku. Niin lähellä suru ja ilo ovat toisiaan.

Että voisin nauttia elämästäni
ja tehdä kauniita asioita tässä maailmassa
että maailmakin voisi olla kaunis paikka elää
minulle ja muille kanssani kulkeville

Silti onnellisuus on se olotila, josta syntyy kauniita asioita maailmaan. Joskus toki tuo onnellisuus saavutetaan juuri surun ja tuskan kautta. Toivoisi, että niin ei tarvitsisi olla – vai tarvitaanko mustaa ja valkoista, valoa ja varjoa, että toinen voisi olla olemassa?

Hyväksyin kivun
kuuntelin sen nimeä
tahdoin tunnistaa
kuka siellä todellisuudessa olisi
ja mitä kivulla olisi kerrottavaa minulle

Kipua on monenlaista. Kehon kipuja ja mielen kipuja. Molemmilla taitaa olla sama alkulähde jossain. Kivulla on aina tarkoituksensa. Keho on viisas, se viestii kivulla. Mielikin on viisas. Silläkin on tärkeää asiaa. Kuuntelen. Pysähdyn oikeasti kuuntelemaan. Ajoissa.

Mutta todella tärkeät asiat
olivat lähelläni olemassa
odottamassa milloin ne huomaisin
ja ottaisin omakseni

ilokseni
lämmökseni
sydämeeni

että kipu voisi lähteä pois
ettei sen tarvitsisi minua muistuttaa
koko aikaa siitä
mikä on oikeasti tärkeää
elämässäni

Voiko kipua rakastaa ja toivottaa sen tervetulleeksi kuin vanhan ystävän? Kysyä mitä on mielessäsi tällä kertaa? Taidat todella välittää minusta, kun näin kovasti tulit asiaasi kertomaan? Mitä vastaan kivulle? Ehkä pyydän, että kertoisitko tarkemmin, että ymmärtäisin paremmin?

Olen tunnistanut tarpeeksi siitä
mikä on todellisin osa minua
se osa jota oikeasti rakastan
se osa joka on osa minua
kokonaisena tässä hetkessä
ilman kipua

Siksi on niin tärkeää kuunnella itseään, tuntea itsensä ja uskaltaa olla sitä mitä on. Kulkea kohti unelmia, omia totuuksia, että voisi rakastaa itseään. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olla kokonaisena ilman kipua. Tuleeko se kipu säröistä, rikkonaisista paikoista tai siitä, että pakottaa itsensä johonkin outoon muottiin, joka on aivan vääränlainen?

Joka päivä voin oppia lisää, kehittyä, tunnistaa todellisen itseni ja oppia rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Se on todellista rakkautta. Silloin voin rakastaa ja minua voidaan rakastaa.

Todellisin osa minua kokonaisena ilman kipua – näin sanoo Polkukalenteri viikolla 19. Siinäpä tavoiteltava olotila. Se on mahdollista.

Kirjoitan joka perjantai Polkukalenterin viikkovoimakortin inspiroiman kirjoituksen, jossa on kannustusta polullesi tulevaan viikkoon. Jos käytössäsi on Polkukalenteri, kuljemme kuin rinnakkaisia polkuja kalenterin viikkosivuilla voimakorttien matkassa. Kuulumisiin taas viikon kuluttua ♥