Kiemurteleva polun tapainen
edessä vuori tai mikä lie
ja ihminen kuin yksin
vaikka ei olekaan

jokainen helma
viitan lieve
täynnään ystävällisiä
pieniä olentoja
kuiskimassa opastustaan
antamassa auliisti ohjeitaan
voimaansa ja luottamustaan ihmiselle
hänen sydämeensä ja sieluunsa

mutta vauhti on liian hurjaa
siinä ei pienten hiljaiset äänet
ota kuuluviin ollenkaan
ei lainkaan

ihminen kiitää kuin orhi
kiihtynyt laukkaava ratsukko tiellä
jossa on paljon vaaroja
ja vaanivaa pimeyttä

sillä polulla äänet ja opastukset
jäävät usein huomaamatta
silloin jyrkänne on edessä
vaikka joku oli jo aiemmin
saman kokenut ja huomannut
jättänyt ystävällisen merkin tien varteen

hidastaminen
tapahtuu joko vapaaehtoisesti
tai pakon edessä

valinta on vapaa
kertovat pienet olennot
mutta ihminen
ei tunnista vauhtiaan
ei tiedosta
että sitä edes olisi
ja on niin paljon mielessään

hiljaisuus
laskeutuu kuin suojaava viitta
hänen hartioilleen

hänen
joka on ottanut ratsukkonsa
kiivennyt alas selästään
antanut hetken rauhan kaikelle

että taivaan tähdet
saisivat antaa opastuksensa ja sulonsa
viilentää kiihkeän sydämen
laukan
joka on jatkunut liian pitkään

tähdet
otukset
kaikki näkymätön

sydämen on aika
saada puheensa kuuluviin