
Kasvaa todemmaksi
Poukkoileva kulku
siinä etenemistä
sitten taaksepäin
ja taas nytkähdys edemmäksi
toivoen
luottaen polkuun
kaikkeen
mitä siitä löytyy
eilen portailla alamäkeen
rullat alla
tänään ylämäki
jossa paljon kaivettavaa
vanhaa roinaa
joka mukana ollut
edessäni näköä hämärtänyt
sitten taas huikaiseva
aurinkoinen sää
molemmilla puolilla polkua
kukkivat puut
ja pensaissa miljoonittain
sirittäviä lintuja
lokkeja
toisenlaisia eläimiä
ja vielä lisää lintuja
erilaisia ötököitä
joita rakastaa ja auttaa
kuulla luonnon ääni
sen kutsu
ja olla siinä mukana
osana kaikkea
tänään se on totta
se tuntu ja tunne
joka jaloista asti nousee
ja valtaa pään
mielen
antaa sinne avaruuden
tunteen
että voima on ja se pysyy
tutkin
olen tutkimusmatkailija
elämässäni tällä polulla
ja kaikki on minulle
opiksi ja nautinnoksi
osa vastoin tahtoani
että viisaus voisi minussa
elää ja kasvaa todemmaksi
kuin milloinkaan aiemmin
tulppaani
Vahvistusta ja opastusta runopoluille
Kasvaa todemmaksi Tähtikukkana
TähtiKukka löytää talon ja puutarhan. Ullakolla on kirja, johon hän kirjoittaa voimarunoja. Voimarunot lennähtävät tähdenlentoina päätyikkunasta taivaan sineen ja leijuvat välkkyen puutarhaan muuttuen hiekkapoluiksi ja kukiksi.
TähtiKukka lakaisee luudalla polkuja ja löytää runojen opastuksia. Hän saa voimaa uskoa unelmiinsa ja seuraa hiekkapolkua lammelle. Siellä talo ja puutarha ovat syntyneet todeksi.
Tule sinäkin lakaisemaan voimapuutarhasi runopolkuja.
Jätä kommentti