Maailmassa oli yksi höyhen
todella yksinäinen
valkea ja keveä olemukseltaan

pienenä ja erilaisena kuin muut
se oli leijaillut jo pitkään
maailman laitamilla

siellä höyhen tunsi olevansa turvassa
se tunsi itsensä niin erilliseksi tästä maailmasta
ja kaikesta mitä tähän maailmaan kuului

höyhen oli sinisempi
kuin höyhenet perusolemukseltaan
sen keveys oli raskaampaa
kuin olisi uskonut päältä katsoen
ja silti höyhen oli yksi kauneimmista höyhenistä
joita höyhen itsekään oli milloinkaan
tavannut matkoillaan
avaruuden äärettömyyksissäkään

höyhen tiesi ettei olisi toista
samankaltaista höyhentä
missään maailmankaikkeudessa
ja siksi se oli erityinen olemukseltaan
sydämensä ainutlaatuinen
lämmöltään ja säteilyltään

höyhen leijaili keveästi eteenpäin
se ei oikeastaan tiennyt mihin se oli matkalla

tärkeintä oli että se leijaili ja oli olemassa
tärkeintä oli että se tiedosti oman erityislaatunsa
ja jaksoi leijailla vielä hetken
leijaillakseen sitten taas seuraavan hetken
kunnes…

Niin mitä sitten tapahtuisi
kun kaikki leijailut olisivat ohitse
vai olisivatko ne ohitse milloinkaan

oliko sinisyyden hetkissä jotain
mikä sai höyhenen sydämen
värisemään oudosti

aivan kuin hetkellä olisi ollut höyhenelle
jotain erityistä kerrottavaa
jotain mitä sen olisi hyvä oivaltaa
tulevaisuuden varalta

ehkä se oli jotain
minkä höyhen oli juuri oivaltanut
ehkä höyhen oli itsessään
merkityksellisin olento itselleen

ehkä höyhenen sydän oli se
joka kantoi viisauden siementä
jonka höyhen voisi poimia matkaansa
ja matkustaa aikojen halki
tullakseen keveämmäksi kuin milloinkaan

silloin höyhen ei olisi erillinen eikä yksinäinen
silloin höyhen olisi yksi höyhen
yksi todellinen höyhen siinä hetkessä
missä höyhen olisi höyhen
merkityksellinen itselleen

mesiangervo

…oikin ollut aika kiertyä takaisin
kulkea näyttämöille
jotka oli suljettu jo vuosia sitten

ei oivaltanut kuiskaajakaan
että siellä olikin aarre odottamassa
että siellä oli juuri se vastaus
mitä kuiskaajankin sydän kaipasi…