Valoisuuden langoilla
voimaruno
Valoisuus istui
kaikkein korkeimmalla langalla
sieltä katseli maailmaan
maailman ihmisiä
valoisuus tunsi sydämessään
että kaikki oli sittenkin hyvin
ei ollut pelkoa
ei tuskaa
ei surua
valoisuus loisti valoaan
keräsi sitä sydämeensä
kuin moottoriksi
akuksi
varavoimaksi
sellaiseksi energiaksi
jota voisi loistaa ympärilleen
välittää lankoja pitkin eteenpäin
valoisuus kietoi pienet kätösensä lankoihin
kiepautti jalkansakin lankojen ympärille
ja alkoi lähettää valoaan eteenpäin ihmisille
aivan kuin olisi soittanut
vanhanaikaisella lankapuhelimella
lankoja pitkin
ja niin alkoivat puhelimet soida
kodeissa
ihmisten kodeissa
siellähän ihmiset olivat ja odottivat
valoisuutta
ja valoisuus soitti heille
soitti ihan jokaiselle
lankoja pitkin
valoisuuden ääni ja viesti
kuului jo puhelimen pirinä-äänessä
siinä oli voimaa
siinä oli valoa
siinä oli lempeyttä
kirkkautta
sellaista kellertävää
kuitenkin vähän sinistäkin
sähköistä säteilyä
ja puhelin pirisi
luuri pomppi kannakkeillaan
kun valoisuus soitti
ja kaikki ryntäsivät vastaamaan
tuohon puhelimeen
eihän se ollut se lankapuhelin
aikoihin soinut
ja tullut edes näkyväksi
ja nyt se oli siinä
omalla vanhalla paikallaan
näkyvänä
kaikkine numerotauluineen
ja vieressä puhelinluettelo
sellainen vahva
vanhanajan puhelinluettelo
sellainen paksu
jossa kaikkien ystävien
numerot tallessa
nähtävillä
odotettavissa ja poimittavissa
siitä voisi soittaa
levittää valoisuuden viestiä eteenpäin
hyvää energiaa kaikille
ihmeellistä
siellä istui valoisuus
korkeimmalla langallaan ja
nauroi
nauroi
piteli vatsaansa kaksin käsin ja nauroi
hihitteli
pomppi langallaan
ilosta
iloista pomppi valoisuus
ihmiset olivat saaneet
valoisuuden viestin
soiton
se oli tullut perille
ja kaikki saivat sydämeensä
sellaisen valoisuuden kipinän että
sitä oli helppo alkaa levittää eteenpäin
alkoi nopea soittelu
luuripuhelimella
ja numerot olivat siinä edessä
sieltä niitä etsittiin
plärättiin läpi sitä
isoa paksua vanhaa puhelinluetteloa
siellä oli ihania merkintöjä
vanhoista jo unohdetuistakin ystävistä
oli aika soittaa heille kaikille
levittää valoa
valoisuuden viestiä
liity voimarunon syntyhetken energiaan
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
Viikon lakaisutehtävä
- soitan valopuheluita (kirjoita lakaisukalenterisi pikkuruutuun)
Lakaisuja Runotalossa
Uudenlaista ajatusta
- aion kokeilla tehdä omaa lakaisupolkujen päiväkirjaani silloin tällöin: linkki päiväkirjaan on tulossa jatkossa tähän
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti