Sileys käsissään
voimaruno
Taivaalla oli hyvin hiljaista
äänettömyys oli laskeutunut
sen pehmeys tuntui
ihmisen olemuksessa
ihminen todella
pystyi tuntemaan miten hän
rentoutui
miten hän laskeutui jonnekin
pehmeään
hiljaiseen
rauhaisaan paikkaan
hänen käsissään
tuntui sellainen sileys
aivan kuin kaikki ne jäljet
kaikki se tehty työ
kaikki mitä hän oli yrittänyt elämässään
aivan kuin hän olisi antanut
sen kaiken poistua
puhdistua käsistään
se kaikki laskeutui
hänen jalkojensa juureen
että hänellä olisi mahdollisuus nähdä
ja tarkastella kaikkea
uusin silmin
sellaisin
rakastavin silmin
jolloin hän voisi nähdä
kaiken kauneuden
myös niiden raskaiden hetkien
kauneuden
miten ne olivat tulleet hänelle
tarkoituksella
että hänen sydämensä
voisi ne hetket kokea
että hänen sielunsa
voisi niistä hetkistä kasvaa
ja vahvistua
tulla viisaammaksi
että hän osaisi polullaan
löytää jatkossa
paremmin
niitä aarteita
niitä merkkejä
niitä opastuksia
jotka olivat hänelle tarpeellisia
että hän voisi täyttää
omaa tehtäväänsä
ja siinä katsellessaan
niitä elettyjä
koettuja asioita
ihminen ymmärsi
miten tarpeellista kaikki oli
ja että miten tarpeetonta
oli myöskin moni asia
miten vähän hän oikeasti tarvitsi
ollakseen onnellinen
tässä hetkessä
ja että juuri tässä hetkessä
tässä pienessä räpäyksessä
hänellä oli kaikki
todella
todella hyvin
hänen sydämensä
oli rauhassa
ja hänen kehonsa
tuntui kuin kevenevän
hetki hetkeltä
sillä niin paljon
hän oli poistanut
painolastia harteiltaan
laskenut pois sellaista
mitä ei enää tarvinnut
ja tässä hetkessä
hän jätti sen kaiken taakseen
hän jätti sen
tähän kohden polullaan
ja kun hän tästä hetkestä
jatkaisi eteenpäin
hän jatkaisi rauhaisin askelin
hän jatkaisi silmin
jotka näkisivät ja erottaisivat
kaikki hänelle tarpeelliset aarteet
tuolla polulla
joka oli hänen edessään
niin kirkkaana
niin kauniina
niin puhtoisena
tässä hetkessä
tänään
voimarunon syntyhetki
lakaise voimapuutarhasi runopolkuja
1. Kirjoita ajatuksesi voimarunoiksi: Mitä todella tarvitset, että voit olla onnellinen juuri tässä hetkessä?
2. Poimi itsellesi hiekkapolun kasvin opastus: Mikä se on sinulle tässä hetkessä?
3. Lakaisutehtävä: Katso sydämesi silmin ja muista, että sinulla on aina vapaus valita.
Kirjoita muistutus Lakaisukalenterisi oikeanpuoleiseen pikkuruutuun:
Vapaus valita.
Voimarunopolkujesi lakaiseminen: Poimi voimakorttipakastasi intuitiolla voimakortti avaamaan voimarunosta syntyneitä ajatuksia. Mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle? Kirjoita ajatus muistiin lakaisukalenteriisi, voimarunokirjaasi tai päiväkirjaasi. Seuraa mitä viikolla tapahtuu. Avautuuko voimakortin merkitys sinulle vielä lisää?
Syvällisempää lakaisua: Kirjoita päiväkirjaasi tai kalenteriisi joka päivä pieni ajatus lakaisutehtävän voimakortista. Anna omien ajatustesi avautua hitaasti pohdintojen kautta. Älä luovuta. Ole sinnikäs ja saatat löytää sisimpäsi arvokkaimpia aarteita. Laita voimakortti kalenterisi väliin muistuttajaksi viikon harjoituksestasi ♥
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti