Aavistus oli hiljaisena
jossain oman pienen
kehänsä laitamilla ja
kulki siellä

kulki sitä omaa ympyräänsä
aivan kuten oli kulkenut
jo pitkään
todellisuudessa
miljoonia vuosia
ajattomassa ajassa
sellaisessa ajassa jota ihmismieli
ei milloinkaan pysty mittaamaan ja
todeksi toteamaan

Elämä oli kovin kummallista
se oli valtavan ihanan ihmeellistä
jos osasi
kulkea ja katsoa
sillä tavalla
tarpeeksi lähelle
ja samaan aikaan
nähdä tarpeeksi kauas ja laajalle
aivan kuin katsoisi itseään
tuolta ylhäältä
kauempaa
sieltä miljoonien vuosien takaa

Ja silloin kun katsoisi sieltä
miljoonien vuosien takaa niin
silloin voisi huokaista koska
näkisi sen kaiken
valtavan mittakaavan

sen miten on
kuin pieni muurahainen
siinä kehällä

Miten se matka
se elämänpätkä

niin se on kuin pieni hiukkanen

yksi räpäys

pieni hetki
tuulen puhallus

tai sateen ropina
yksi pisara
yksi erityinen pisara
siinä hetkessä

Valoisa hymy
voi tuoda ilon
sille matkalle
sille pienelle polunpätkälle

on ihmeellistä
miten
muuttamalla sitä näkökulmaa
asiat voivat näyttää
aivan toisenlaisilta

tai siten että
katsoo lähempää
tai katsoo kauempaa

jos katsoo lähempää
näkee yksityiskohtia
näkee tarkasti
tietyn kohdan
eikä voi tietää
mitä siinä ympärillä on

että jos vain hieman
kääntäisi katsettaan
tai sitten kääntyisi täysin ympäri
ja katsoisi taakseen

niin voisi nähdä
jotain sellaista
mitä ei ehkä ole
muistanut pitkään aikaan
tai sitten nähnyt milloinkaan
omassa elämässä

Joskus on ihmeellistä se että
kohdalle voi tulla
näkymiä
pieniä merkkejä
jotka kehottavat katsomaan
toisella tavalla
tai näkemään laajemmalle

se on ihmeellistä ja ihanaa

En tiedä
miten elämä voisi olla
sellaista että
siinä ymmärtäisi sen kaiken
tai toisaalta
pitäisikö sitä ymmärtääkään

olisiko parasta hyväksyä
nähdä se että
kaikella on se
iso tarkoitus

sillä pienellä
kulkijalla siinä
omassa paikassaan
juuri siinä hetkessä niin

on hyvin
iso
tarkoitus