Sininen
Polkukalenteri viikko 30
Avaan Polkukalenterissa olevaa viikon voimakorttia omien kokemuksieni kautta siten, että voisit löytää jonkin uuden ajatuksen tai ehkä jonkin yhteneväisen kokemuksen kanssani. Ehkä jotain käytäntöön vietävää, mitä voisit kokeilla omilla poluillasi. Ihaninta olisi voida jakaa jotain, mikä voisi auttaa sinua eteenpäin ja tuntemaan vahvistusta omassa elämässäsi. Samalla voit lukea Polkukalenterin viikkoaukeaman voimakorttiin liittyvän voimarunon.
voimaruno
SININEN
Sininen
se oli väri
jonka hän erotti ensimmäisenä
olihan hän jonossa etummaisena
matkaamassa kohti taivaanrantaa
jonka sinisyys oli vasten metsän vihreyttä
kuin jokin erityinen sininen
sellainen lapsuuden muistojen sininen
sininen jota ei voisi unohtaa eikä hylätä
Sininen
joka kantaisi mukanaan
ottaisi syliinsä
kietoisi käsivartensa ympärille
toisi viileyden
toisi rauhan
antaisi sydämen levätä ja tasaantua
Sinne olisi hyvä suunnistaa
kuin kotiin
pesään
johon voisi käpertyä
olemaan rauhassa
ja hengittämään sitä tuoksua
joka leijui vastaan kaikkialla
metsän saapuessa
askele askeleelta lähemmäksi
Ja silti hän tiesi
että tämä kaikki oli vain unta
mutta silti unta
joka voisi olla todellisempaa
kuin elämä tässä hetkessä
Hän astelisi tässä unessa tietäen
että tämä hetki oli hänen omansa
ja hän voisi muovata sitä kuin savea
tehden siitä juuri sellaisen
kuin itse itselleen haluaisi
Hän voisi nähdä kaiken
mitä tahtoi uneensa tulevan
ja hän näkisi paljon kaunista
sellaista mitä oli odottanut saapuvaksi
Hän voisi kulkea taaksepäin
hän voisi kulkea eteenpäin
hän voisi astua askeleen
ja silti pysyä paikallaan
jos hetki tuntuisi sitä vaativan häneltä
sillä hän tunnisti
kuka oli unen ohjaimissa
kuka oli kulkija polulla
Hän tiesi sydämessään
että se oli hänen sydämensä
joka ohjasi ja kuljetti
kohti tuota sineä
kohti vihreää metsää
ja tällä hetkellä hän tahtoi
juuri sitä eniten maailmassa
hetki oli hänen
jokainen hetki
tästä eteenpäin
olisi hänen omansa
voimarunosta syntyneet ajatukset
- voinko löytää lapsuudestani voimavärejä tai voimahetkiä, jotka kantavat yhä tänäänkin?
- hengitän metsän raikkautta ja ammennan voimaa itseeni – rauhoitun
- voisiko jokainen hetki olla oma luomukseni? Saanko sen mitä odotan?
- voin unelmoida ja odottaa hyviä asioita. Rohkenenko?
- olen läsnä siinä hetkessä ja tapahtumassa, jossa mieleni kulloinkin seikkailee – tiedostan mahdollisuuteni vaikuttaa olotilaani
- metsän rauhaisa olotila voi olla minussa joka hetki
lakaisut polullani tässä hetkessä
Minun lapsuuteni voimahetket löytyvät positiivisuuden voimasta. Uskon, että myönteinen ajattelu auttoi minua selviytymään alkoholisti-isän vanhimpana tyttärenä. Rankat vuodet eivät litistäneet minua vaan antoivat sisäisen voiman ja luottamuksen siihen, että kaikesta voi selvitä ja löytää arvonsa ihmisenä.
Olen tietoinen, että voi sairastua vahvuuteen. Koen, että tässä ei ole kyse siitä. Asiat voi oppia näkemään siten, että niissä on hyvät puolensa. Miksi ei voisi valita näkökulmaa, jonka kanssa on paljon hauskempi elää? Miksi kaivaisin kuoppaani itse itselleni syvemmäksi, kun voin kiivetä ylös montusta valoon?
Unelmointi? Se voi olla pelottavaa, jos unelmat eivät toteudukaan – petynkö? Voisinko nähdä, että tärkeintä on matka? On hienoa suunnistaa pala palalta kohti unelmia. Kerätä tarvitsemansa polun varrelta, löytää pieniä aarteita matkaansa. Merkitystä ei ole sillä pääsenkö milloinkaan perille vaan sillä, että minulla on ollut upea matka.
Mielikuvien kautta voin saavuttaa millaisen olotilan tahansa. On tutkittua tietoa, että jos kuvittelen tunnetilan, kehoni kokee sen totena. Miksi en siis sulkisi silmiäni, hengittäisi ajatuksissani metsän tuoksua ja samalla tasapainottaisi, parantaisi kehoani?
Tällä hetkellä luon ja etsin mahdollisuuksia uuden entistä paremman Polkukalenterin teettämiseen vuodelle 2020. Iltaisin nukahtaessani näen mielessäni miten saan lähetyksen, ison pahvilaatikon, jossa on tilaamani kalenterit. Avaan paketin ja ihailen upeita kalentereita. Selaan sivuja onnellisena. Näen millainen kalenterista on tullut. Mielikuvilla ja tunnetiloilla voi vaikuttaa asioihin ja luoda itselle luottamuksen olotilaa, josta käsin on helpompi toimia.
Julia Cameronilla on visualisointiharjoitus, jonka voit tehdä kävellessäsi ulkona. Voit käyttää tukena muistilistaa. Aloita kaikki lauseet: Olisipa todella ihanaa, jos…. Jatka näin ja listaa unelmiasi ja tavoitteitasi. Tunne miltä sinusta tuntuu, kun asia on jo totta. Tämä on todella tehokasta. Kokeile.
lakaisut polullasi tässä hetkessä
Mikä on sinun löytösi, kokemuksesi tai oppi tässä hetkessä polullasi? Oletko lakaissut ahkerasti vai oletko pitänyt taukoa ja kerännyt voimia polun jatkolle? Pohdi hetki ja jos tahdot, kirjoita muistikirjaasi. Löytöihisi on mukava palata myöhemmin. On hienoa ja voimauttavaa nähdä kulkemasi matka.
inspiroidu lakaisemaan
Olen päivittänyt tähän listaa asioista, joista olen saanut voimaa polulleni. Kunhan ehdin teen uuden nettisivun aiheesta. Pidän tämän tässä muistuttajana, vaikka saatan ehtiä sivun tekoon vasta syksymmällä.
Valoisaa viikkoa poluillesi ♥ toivoo Sari ♥
Jätä kommentti