HOPEISET
voimaruno ja voimakortit
viikko 50 – 2017
Siinä he olivat edessäni
kaikki esi-isäni
kaikki esiäitini
kaukaisilta ajoilta
hymyilevinä ja niin todellisina
ilmestyen yhä uudelleen eteeni
kulkiessani kohti metsikön reunaa
he olivat kaikki ikinuoria
vahvoja
hymyileviä
elämänsä voimissa olevia
Niin kauniita
hyviä
rehellisiä ihmisiä
avoimia minulle katsella
tuntea heidän sydämensä yhteys
minun sydämeeni
Antaa rakkauden tulla
ja kulkea välillämme
antaen uutta voimaa
minulle pienelle
polulla kulkijalle
joka kuljin tässä
niin tuoreena
niin hauraana
nuorena
kulkien polkuani
uskoen siihen
että löydän ne vastaukset
joita tarvitsen
Ne vastaukset jotka kaikki
olivat esivanhempani
löytäneet ja huomanneet
ymmärtäneet
niin paljon ennen minua
sillä minä olin vielä oppilas
yksi muiden joukossa
yksi osa ketjua
joka jatkuu ja jatkuu
pysähtymättä milloinkaan
Silti tunsin
että olin heidän joukossaan
kuin outo helmi
joka oli pudonnut
väärälle planeetalle
enkä tiennyt
mikä oli todellinen tarkoitukseni
täällä maailmassa
jossa kaikki tuntuu olevan sekaisin
haurasta ja kovaa samaan aikaan
Etsijänä olin
ja katseeni kiinnittyi
esivanhempieni hiuksiin
heidän hopeiseen valoonsa
joka hohti heidän ympärillään
ja siinä kelluivat
kaikki sanat sanotut
kaikki laulut lauletut
kaikki tunteet tunnetut
ja tunsin
miten niissä oli kaikki
niissä oli koko elämä
niissä oli nauru ja riemu
niissä oli suru ja viha
niissä oli kaikki se
mikä tulisi olemaan elämää
yhä aina vain uudelleen
Ja liityin ketjuun
tahdoin olla helmenä
siinä ketjussa
tahdoin loistaa
että saisin hopeisen valon
joka voisi asua sydämessäni
ja välittyä eteenpäin
tässä maailmassa
ikuisissa ajoissa
yhä vain eteenpäin
seuraavalle ja seuraavalle
Jätä kommentti