Väreily - Runotalon voimapuutarha

VÄREILY

Ilmassa oli väreilyä

Pieni ihminen
astelemassa alas polkua
jonne johti niin suuret portaat
että niitä joutui harppomaan
monta askelmaa kerrallaan

miten se oli mahdollista
sillä portaissa ei ollut askelmia
miksi niitä edes kutsuttiin portaiksi
sillä jokainen askelma oli todellisuus
jonka yli oli vain uskallettava harpata
oltava rohkea ja luottavainen

sillä tavalla polku voisi edetä
ja kaikki voisi tulla
todeksi ja näkyväksi
tässä todellisuudessa
pienen ihmisen maailmassa
joka oli pieni pienen ihmisen silmissä
mutta hänen mielessään
todellisessa sydämessään
tuo näkymä kasvoi mittoihin
ja otti harppauksia omana itsenään
kohti toista todellisuutta
joka oli kuin usvaisa väreily
jonka peitti öinen tähtiharso

ja jokainen pystyi kietoutumaan
tuohon harsoon oman mielensä tähdistössä
sillä avaruus oli siten pään sisällä olemassa
todellisempana kuin elämä itse

Avaruus olisi se
joka toisi todellisuutta
ja antaisi tilaa hengittää

antaisi rikkautta
silmiin ja sydämeen
niin paljon
että voisi tuntea
miten leijailisi
kaikki portaikot ja askelmat

ottaisi harppauksia
jotka olisivat totuutta todellisempia
pienen ihmisen uskoessa siihen
mikä on näkyvää hänelle itselleen
silloin kun hän on parhaimmillaan
omana itsenään
puhtaana
sellaisena kuin hän oli
tänne tullessaan

silloin portaikon askelmat
olivat tarpeeksi hänelle

Otsikko