SURUSYDÄN
Sydän oli istunut ja itkenyt pitkään
se oli siinä samassa paikassa
johon se oli jätetty aivan yksin
tai niin sydän luuli
se ei tiennyt
että ympärillä seisoi valtava joukkio
erilaisia auttajia ja oppaita
kaikki he ojensivat käsiään
ja leyhyttelivät siipiään
että sydän olisi vihdoin huomannut heidät
mutta sydän oli suruissaan
ja silmistä oli sumennut näkö
sydän ei nähnyt ketään
eikä kuullut mitään
Hajuaistikin oli kadonnut
ei tuntunut kukkasten tuoksua
ei niityn lintujen laulua
ei perhostenkaan lepatusta
vaikka niitä liiteli ohi sadoittain
sydän oli jämähtänyt omaan suruunsa
uppoutunut siihen syvälle
sillä häntä oli sattunut niin kovasti
että se teki kipeämpää kuin mikään ikinä tai koskaan
Sellaista sydän ei tahtonut kokea eikä tuntea
hän tahtoi tuntea ilon ja onnen
ja sydämestä tuntui
että hänet oli tuomittu katoamaan
tähän pohjattomaan kuiluun
jossa asui vain suru
pimeys
loputon nälkä
jota ei tahtonut tyydyttää millään
Sillä mikään ei tuntunut miltään
sydän oli turta ja tunnoton
sillä se olisi turvallisinta tässä kohden elämää
tässä surun kokemuksessa
Kului aikaa
auttajat olivat lähellä ja valmiina
vihdoin sydän nosti ripsensä maasta
antoi niiden kohota kohti aurinkoa
joka sohaisi sydäntä välittömästi silmään
sen sydän olikin arvannut
mutta silti hän ehti nähdä jotain
oliko hänen vierellään valoisa enkeliauttaja
eikö hän ollutkaan yksin tässä pimeydessä
Sydän ojensi kätensä ja tunsi
miten valo kulki häneen
käsien suoniston kautta
valo virtasi
hänen jokaiseen sopukkaansa
ja olo keveni
sydän sai luottamusta ja toivoa
Hän voisi selvitä
hänellä olisi valonkantaja vierellään
hän voisi nähdä tiensä ulos tästä surusta
ja hän voisi olla entistä eheämpi
Hänestä tulisi vahvempi
hyvällä tavalla
© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi