SININEN KETJU

Eläimet olivat kokoontuneet kedolle
odottamaan sinisten kukkien saapumista
sillä he tiesivät
että sinisten kukkien saapuessa
aika oli vahvimmillaan
oli kuutamoseremonian hetki
ja aika kesäisessä yössä
jolloin kaikki oli valoisaa ja vahvaa

Eläinten piiri kasvoi kasvamistaan
piiriin saapuivat kaikki maailman eläimet
ei ollut väliä sillä
oliko lämmin ilmasto vai kylmä
eläimet olivat omissa hahmoissaan
paikoillaan tuon niityn todellisuudessa

Saapuiko ihmisiä paikalle

Kyllä
muutamia unimaailman ihmisiä oli mukana
seuraamassa aukion tapahtumia hieman kauempaa

Jokainen eläin otti kulauksen
sinisestä maljasta
joi hartaasti kirkasta vettä
joka oli puhdistunut valolla

ihmisillekin
malja kierrätettiin ja ojennettiin
jokainen tunsi miten vahvuus virtasi
miten kuutamokin otti kulaukseen osaa
ja kaikki tunsivat
että maailma oli tasapainossa
tuossa hetkessä

Ei ollut hätää
asiat olivat järjestymässä ja järjestyksessä
siinä kohdin jokainen missä pitääkin
mikään ei voisi mennä väärin
sillä maailman eläimet olivat yhdistäneet
suuret ja kirkkaat sydämensä yhdeksi

Ihmiset aukion laidalla tunsivat
että he voivat oppia
eläinten viisauden sydämestä
ja poimivat mukaansa ajatuksia
jotka he toivat maailmaan julki
ja jokainen ihminen sai löytää viisauden
eläinten sadun kautta

Sillä kukaan ei ollut yksin
kaikki saivat lopulta kulauksen
tuosta sinisestä maljasta
oli sininen hetki
oli valon ja vahvistumisen hetki
Mikä on tämän tarinan tarkoitus

voima
vahvuus
luovuus
viisaus
hetki
täyttymys
todellisuus
unimaailma

kaikki on luonnossa
ja olet osa sitä
olet osa kaikkea
virtaa mukana
ole siinä hetkessä missä olet
koe täydesti

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi