Silmät 2017-10-05T14:41:12+00:00

SILMÄT

Silmät katselivat
miten puuhun ilmestyi
koko ajan uusia lehtiä

silmät asuivat puun sisässä
ja ne eivät tienneet
olevansa osa tuota puuta

silti silmillä oli tunne
että puu oli jotenkin häneen yhteydessä
aivan kuin lämpöinen joki tai tuuli
olisi virrannut puun oksien
lehtien ja juurien kautta
silmien olemukseen

Silmät olivat asuneet puussa jo kauan
katsellen pitkään maailman menoa
sen historiallisia käänteitä
tapahtumia
jotka tuntuivat toistuvan samanlaisina
kerta toisensa jälkeen

Eikö kukaan ollut oppinut mitään
missä oli viisauden sydän
sen kätketty voima
joka virtasi kaikkialla
antaen luonnolle voiman
viisauden kasvaa
ja hallita planeetta maata

Silmät eivät uskoneet näkyjä
joita maailma sen eteen maalasi
silmät tahtoivat
että näkemänsä ei olisi ollut todellista
mutta se oli
hän tiesi sen siitä
että puu välitti hänelle samaa tietoa
ikään kuin vahvisti asian todeksi

Silmien sydämessä oli omanlainen voima
viisaus josta silmät eivät olleet tietoisia
silmillä oli yhteys toisiin puihin
joissa asuivat toiset silmäparit
ja kaikilla oli yhteys planeettaan
maahan joka kiersi omalla radallaan

Tänään silmät alkoivat nähdä
ne avautuivat katsomaan tarkemmin
niihin tuli selkeys ja kirkkaus
sellainen selkeys ja kirkkaus
viisaus joka voi syntyä
vain sydämestä ja sydämen kautta

Puu antoi viisautensa
tulla lehtiensä ja oksiensa kautta
juuriinsa asti todeksi
että silmät saisivat nähdä
ymmärtää oikeasti
että niille tulisi voima
tehdä se mitä tarvittiin
että maailma nähtäisiin
sellaisena kuin se todellisuudessa on

Millaisena silmät maailman näkisivät
sellaisena maailma tulisi todeksi
silmissä oli rauhaa
kun hän avasi silmänsä uuteen aamuun
maailmassa oli rauhaa
silloin kaikki puut olivat yhtä
kaikki silmät tiesivät
mikä oli heidän todellinen
olemuksensa ja tarkoituksensa

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi