RULLA

Se oli yksin
rullalle kääriytyneenä
sellaisena hiljaisena
vetäytyneenä jonnekin
missä kukaan
ei voisi tulla tavatuksi
nähdyksi tai kuulluksi

Jokainen katse
oli kipeä kosketus
ja jokainen hetki
tuntui viiltävänä kipuna sielussa
sillä sielu oli vihdoin avautunut

Silti se oli rullalla
tiukasti kääriytyneenä
ja yksin pimeässä

Rulla oli kuin taskussa
sellaisessa tiukassa
farkun takataskussa
jossa ei ollut tilaa hengittää
ja avautua koko pituuteensa

Siellä rulla yritti olla
hymyilevänä pinnistellen
vaikka tuskin riitti edes
happea haukattavaksi

Rulla oli kummallisuus
omituinen yksilö
rulla rullien joukossa

Kaikilla oli sama
rullautumisen
ja kääriytymisen tarve

ja samaan aikaan
hirveä hinku tulla esiin

avata rulla
ja olla sellainen näkyvä
kokonainen rulla
jollaista ei ollut toista

Sillä jokainen rulla
oli kovin erikoinen
kovin omanlaisensa

kuin ihmeellinen taideteos
herkin siveltimen vedoin
piirretty
tasoiteltu nurkistaan
maalattu moneen kertaa päälle
ja välillä pyyhitty pois
näkymättömiin

toisinaan tummin värein
välillä niin kirkkainkin
että sielua kirpaisi
katsoa sitä riemua

Oliko rulla todellinen
ja kenelle rullan pitäisi tulla
todeksi ja näkyväksi

Rulla hivuttautui eteenpäin
omassa taskussa

kurkisti varovasti
ulos taskusta

Siellä oli maailma
ja kaikki maailman ihmiset
ne toiset rullat

jokainen pomppien kääröissään
ja tiukoissa taskuissaan

haukkoen happea
herätellen henkeä
joka uinui sisimmässä
odottaen ulospääsyä

Kyllä
sanoi rulla

Olen valmis

 

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi

Voimarunoista ja voimakorteista

voimaruno ja voimakortti Rulla

Voimaruno lennähtää tähdenlentona Runotalon päätyikkunasta taivaan sineen ja leijuu välkkyen voimapuutarhaan muuttuen hiekkapoluiksi ja kukiksi.

Ole mukana lakaisemassa oman voimapuutarhasi runopolkuja ja löytämässä voimarunojen opastuksia: Saat voimaa, uskoa unelmiisi ja rohkeutta seurata polkuasi sinne missä unelmasi ovat syntyneet todeksi.

Voimakortteja ja voimarunoja voit tilata Voimakorttikaupasta.

Viikoittain ilmestyviä voimarunoja ja voimakortteja voit seurata

– tilaamalla ilmaisen voimakirjeen sähköpostiisi

– facebookissa

– instagramissa

– pinterestissä

Kuvan voimakortissa on lumikello. Lumikellot kukkivat voimapuutarhassa ensimmäisinä keväällä. Usein ne ehtivät kukkia osittain jo lumen alla, sillä voimapuutarhassa on yleensä lunta pitkälle kevääseen.