ÖTTIÄINEN

Jauhot olivat loppuneet
niitä ei ollut missään
sokerikin oli loppunut
kaikista kaupoista
kaikilta hyllyiltä

lähes kaikki oli lopussa
sitä kulki ihmettelemässä
pieni öttiäinen
sellainen pienen pieni
näkymätön ihmisten silmille

Ja jokainen ihminen
tiesi sydämessään
että öttiäinen oli tärkeä heille
heidän sydämensä matkalle
sille tapahtumalle
joka tästä kaikesta puutteesta seuraisi

sillä mikään ei ollut tärkeämpää
kuin pienen öttiäisen matka
tuolla hyllyjen välissä
ja kauppojen jauhoisilla hyllyillä

ihminen oli harmissaan
mistä nyt voi leipoa kakkujaan
ja laitella monenlaisia herkkujaan
että pöydissä olisi mitä tarvitaan
että hyvää mieltä ja vatsan täytettä
ihmisille saataisiin

pieni öttiäinen oli ihmeissään
kun jauhot olivat hiipuneet
hänen edessään
päivä päivältä vähemmiksi

jauhoja oli aina saapunut
runsain määrin hänen eteensä
nyt ei ollut ainuttakaan
jauhon pussia nähtävillä

mitä tehdä
miten käyttää päivänsä
mietti pieni öttiäinen

tuli hiljaista
kaikki kuin pimeni ympärillä
ja sitten kirkastui

pieni öttiäinen oli pysähtyneenä
jähmettyneenä paikalleen
sillä ihmisen katse
oli kohdannut öttiäisen katseen
hyllyjen välillä kulkeissaan

seurasi toinen näytös

Ihmisen silmät olivat
kiinnittyneinä öttiäisen silmissä
ja kummallakin oli katse
joka kertoi

samoista hädistä
samoista puutteista
samoista toiveista

samoista sydämen rikkauksista ja paloista
joita he elämissään olivat kohdanneet

kumpikaan ei ollut
vähempiarvoinen tässä kohden
kummallakin oli sama kohde
sama toive siitä
että jauhoja jälleen
saataisiin kauppoihin

mitä he voisivat tehdä
voisivatko he yhdistää voimavaransa
voisiko siitä syntyä jotain hyvää
jotain ratkaisua

kolmas näytös
tarinassa on opetus

mikään ei ole vähempiarvoista
kukaan ei ole toistaan
huonompi tai arvottomampi
tässä maailmassa
tässä kokonaisuudessa

kaikkia tarvitaan
ja jokaiselle on oltava elämässä
omat jauhot ja sokerinsa
jokaisen on saatava kohdata
ne haasteet mitä tulee
ja tärkeintä kaikista
kaikkein suurin oppi
näissä haasteissa on
osata laittaa
kaikki puutteet ja tarpeet
oikeisiin mittasuhteisiin

toisella voi olla vuori edessään
toisella yltäkylläisesti kaikkea
toisella voi olla iso askel
ja toisella pieni askel
ja silti kaikilla
on haaste samankaltainen

vain näkökulma muuttuu
sen voi jokainen itse
muuttaa ja päättää
miten tätä maailmaa katsoo
ja elää sitten elämäänsä eteenpäin
jauhoilla tai ilman

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi