KAKSI LINTUA

Sillä linnulla oli katse
kuin eilisen päivän linnulla
silti sydän sykki
lämpöisenä rinnassaan
pienet jalat puristivat
tiukasti oksan pintaa
että lintu olisi pysynyt
siinä tuiverruksessa ja tuulessa
jossa sen oli nyt oltava

että höyhenet saisivat tuulettua
että mieli ja lihakset vahvistuisivat
että sydän saisi tuntea surun
jonka se saa koettuaan
viisauden ja valon voiman
jonka saavuttaa
olemalla siinä missä on
olemalla uskollinen
omalle tehtävälleen
ja tarkoitukselleen

Toisaalla oksalla oli pienempi lintu
erilainen pörröuntuvainen yksilö
sellainen lintu joka oli matkannut
taivaasta maanpäälle

ollakseen hetken
tässä todellisuudessa
maailmassa jossa myrskysi
toisinaan paistoi aurinkokin
loisti valo jollaista taivaan lintu
ei ollut aiemmin saanut kokea
untuvaisilla höyhenillään

sillä taivaassa valo oli erilaista
siitä puuttui todellisuus
se karu vastakohtaisuus
joka jokaisen linnun
sydämessä kasvoi
jota lintu kaipasi sieluunsa
että sielu voisi tuntea
todella olevansa elossa

että kyyneleet voisivat vieriä
pudota untuvaiselle mekolle
jonka lintu oli syntymässä saanut
kauniina lahjana
jota se voisi kantaa mukanaan
että sillä olisi suojaisa viitta
jonka alla yöpyä ja tuntea se
mikä linnun kohdalle oli tuleva
tässä maailmassa
että linnusta kasvaisi se
joka linnusta oli tuleva

Sydämen poluilla oli karikoita
sen tiesivät kummatkin linnut
ja kumpainenkin lintu
katsoi toistaan
katsoi pitkään
syvälle mustiin ikiaikaisiin silmiin
jossa olivat kaikki avaruuden maailmat
tähdet niin kauniina
että kumpikin lintu liikuttui
eikä unohtaisi tuota hetkeä milloinkaan

Sillä sydämeen oli piirretty kuin viiva
kuin lämpöinen säde joka säteilisi
lintujen jatkaessa kohta matkaansa

sillä oli aika lentää eteenpäin
oli aika antaa valon tulla todemmaksi
oli aika antaa valon loistaa sinne
missä sitä todella tarvittiin

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi