HOPEISET

Siinä he olivat edessäni
kaikki esi-isäni
kaikki esiäitini
kaukaisilta ajoilta
hymyilevinä ja niin todellisina
ilmestyen yhä uudelleen eteeni
kulkiessani kohti metsikön reunaa

he olivat kaikki ikinuoria
vahvoja
hymyileviä
elämänsä voimissa olevia

niin kauniita
hyviä
rehellisiä ihmisiä

avoimia minulle katsella
tuntea heidän sydämensä yhteys
minun sydämeeni

antaa rakkauden tulla
ja kulkea välillämme
antaen uutta voimaa
minulle pienelle
polulla kulkijalle
joka kuljin tässä
niin tuoreena
niin hauraana
nuorena

kulkien polkuani
uskoen siihen
että löydän ne vastaukset
joita tarvitsen

ne vastaukset jotka kaikki
olivat esivanhempani
löytäneet ja huomanneet
ymmärtäneet
niin paljon ennen minua

sillä minä olin vielä oppilas
yksi muiden joukossa
yksi osa ketjua
joka jatkuu ja jatkuu
pysähtymättä milloinkaan

silti tunsin
että olin heidän joukossaan
kuin outo helmi
joka oli pudonnut
väärälle planeetalle

enkä tiennyt
mikä oli todellinen tarkoitukseni
täällä maailmassa
jossa kaikki tuntuu olevan sekaisin
haurasta ja kovaa samaan aikaan

Etsijänä olin
ja katseeni kiinnittyi
esivanhempieni hiuksiin
heidän hopeiseen valoonsa
joka hohti heidän ympärillään

ja siinä kelluivat
kaikki sanat sanotut
kaikki laulut lauletut
kaikki tunteet tunnetut

ja tunsin
miten niissä oli kaikki
niissä oli koko elämä
niissä oli nauru ja riemu
niissä oli suru ja viha
niissä oli kaikki se
mikä tulisi olemaan elämää
yhä aina vain uudelleen

ja liityin ketjuun
tahdoin olla helmenä
siinä ketjussa
tahdoin loistaa
että saisin hopeisen valon
joka voisi asua sydämessäni
ja välittyä eteenpäin

tässä maailmassa
ikuisissa ajoissa
yhä vain eteenpäin
seuraavalle ja seuraavalle

© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha