SYDÄMEN AIKA

Mieli oli jo kauan
tehnyt omia temppujaan
kuljetellut erilaisilla poluilla
johdattanut usein harhaan
vienyt sellaisiin tilanteisiin
joita ei olisi tahtonut kokea
ei milloinkaan

mieli
oli kuin hallitsija
sellainen vahva

harvoin hyvällä tuulella
enimmäkseen

vihainen
ilkeä
tuomitseva ääni

ja tuo mieli
tuntui että se taisi asua
ihmisen päässä

korvien välissä
silmien takana
kielen juuressa
kurkussa
sielläkin se asusti ja kiristeli
kiristeli hampaita
ruuvejaan asetteli
eri asentoihin

ohjasti ihmistä
kulkemaan
milloin minnekin
kääntymään vaikeakulkuisille teille
ja sitten takaisin

turhautuneena
turhautuneena
siihen että polku ei johtaisi mihinkään

mieli kierrätti ympyrää
samaa rataa
vuodesta toiseen
jopa vuosikymmeniä

ja ihminen
kuin ohjaksissa
kuin hevonen suitsittuna
laput silmillä
kiiti
laukkasi eteenpäin

ja mielen ruoska
se viuhui
viuhui väliin vihaisestikin

Kaikkialle oli laskeutunut
uudenlainen rauha

mieli oli paennut
jonnekin takahuoneisiin
piiloutunut lattialuukkujen alle
syvempien kellareiden
syvempiin syövereihin
lähes hukuttanut itsensä

sydän oli astunut valtaan
istui kultaisella istuimella
korkeimmalla
kauneimmalla paikalla
ja säteili valoaan

ihminen
rauhaisana kulki
polku avautui edessä
siinä hetkessä

kauniina
viisaana
kiertyen juuri oikealla tavalla

sillat laskeutuivat eteen
vesi päilyi kantavana
ja valoisa hohde kannatteli
kuin jalaksina

tie oli leveä
kapea
kulloinkin sopiva
mitä tarvittiin
sydän hymyisänä
vahvana
ihmisen rinnassa
kaikkialla hänen olemuksessaan
kannatellen
antaen voimaa ja luottamusta

oli tullut uusi aika
sydämen aika

akileija

© Sari Lehtimäki, Runotalo