SYDÄMEN AIKA
Mieli oli jo kauan
tehnyt omia temppujaan
kuljetellut erilaisilla poluilla
johdattanut usein harhaan
vienyt sellaisiin tilanteisiin
joita ei olisi tahtonut kokea
ei milloinkaan
mieli
oli kuin hallitsija
sellainen vahva
harvoin hyvällä tuulella
enimmäkseen
vihainen
ilkeä
tuomitseva ääni
ja tuo mieli
tuntui että se taisi asua
ihmisen päässä
korvien välissä
silmien takana
kielen juuressa
kurkussa
sielläkin se asusti ja kiristeli
kiristeli hampaita
ruuvejaan asetteli
eri asentoihin
ohjasti ihmistä
kulkemaan
milloin minnekin
kääntymään vaikeakulkuisille teille
ja sitten takaisin
turhautuneena
turhautuneena
siihen että polku ei johtaisi mihinkään
mieli kierrätti ympyrää
samaa rataa
vuodesta toiseen
jopa vuosikymmeniä
ja ihminen
kuin ohjaksissa
kuin hevonen suitsittuna
laput silmillä
kiiti
laukkasi eteenpäin
ja mielen ruoska
se viuhui
viuhui väliin vihaisestikin
Kaikkialle oli laskeutunut
uudenlainen rauha
mieli oli paennut
jonnekin takahuoneisiin
piiloutunut lattialuukkujen alle
syvempien kellareiden
syvempiin syövereihin
lähes hukuttanut itsensä
sydän oli astunut valtaan
istui kultaisella istuimella
korkeimmalla
kauneimmalla paikalla
ja säteili valoaan
ihminen
rauhaisana kulki
polku avautui edessä
siinä hetkessä
kauniina
viisaana
kiertyen juuri oikealla tavalla
sillat laskeutuivat eteen
vesi päilyi kantavana
ja valoisa hohde kannatteli
kuin jalaksina
tie oli leveä
kapea
kulloinkin sopiva
mitä tarvittiin
sydän hymyisänä
vahvana
ihmisen rinnassa
kaikkialla hänen olemuksessaan
kannatellen
antaen voimaa ja luottamusta
oli tullut uusi aika
sydämen aika
akileija
© Sari Lehtimäki, Runotalo