NÄEN SYDÄMELLÄNI
Leijailee
hitaasti alas hiuksilleni
siitä se putoaa kädelleni
ajatus
jonka poimin sydämestäni
Se putosi eilen taivaasta
löytyi poutapilven nurkalta
hymyilemästä minulle
vähän ilkikurisestikin
sillä olin ollut niin eksyksissä jo pitkään
kuljeskellut polkujani ristiin rastiin
tietämättä mikä oli se oikea reitti minulle
ja silti usein tunnistin
tuon tiedon sydämessäni
sen pienen kuiskeen
joka kertoi
minne kääntyä milloinkin
Minussa asui viisaus
se leijaili luokseni joka hetki
viisaus oli merkeissä
joita tunnistin polun laidoilla
kulkeissani iltahämyssä
ja ollessani avoin pienille ihmeille
joita virtasi eteeni
kun vain olin silmät avoinna
sydämeni avoinna ja valmiina
vastaanottamaan tietoa
joka leijaili sydämeni kautta
kasvoilleni
laskeutui poskelleni
taivaasta pilvien reunoilta
avaruuden tähtien
loistaessa tielleni
valaistessa
jokaisen askelmani niin
että voisin nähdä
mitä oli edessäni
ja kulkuni olisi turvallista
Voisin jatkaa matkaani
voisin tietää
mihin kääntyä
ja ainut mitä minun
tarvitsi tietää ja tehdä
oli kuunnella omaa sydäntäni
sen viestejä
antaa niiden leijailla eteeni
että voisin olla se
joka olen
ja antaisin hymyn olla kasvoillani
antaisin hymyni leijailla edessäni
ja valaista sydämeni tietä
että näkisin
kuten minun oli tarkoitus nähdä
sydämelläni
© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi
Voimarunoista ja voimakorteista
Voimaruno lennähtää tähdenlentona Runotalon päätyikkunasta taivaan sineen ja leijuu välkkyen voimapuutarhaan muuttuen hiekkapoluiksi ja kukiksi.
Ole mukana lakaisemassa oman voimapuutarhasi runopolkuja ja löytämässä voimarunojen opastuksia: Saat voimaa, uskoa unelmiisi ja rohkeutta seurata polkuasi sinne missä unelmasi ovat syntyneet todeksi.
Voimakortteja ja voimarunoja voit tilata Voimakorttikaupasta.
Viikoittain ilmestyviä voimarunoja ja voimakortteja voit seurata
– tilaamalla ilmaisen voimakirjeen sähköpostiisi
Kuvan voimakortissa on kultasahrami, joka kukkii aikaisin keväällä vanhan riippakoivun juurella.