LUOTETTU
Toinen toisistaan tietämättä
he kulkivat rinnakkain
kuin kaksi orjaa pimeydessä
tai kaksi valon lasta
suloisella keveällä polulla
kaikkialla oli usvaa
heidän ympärillään
sillä tiellä ei ollut kiveystä
kuten muualla
vaan tie oli arvaamaton polku
sellainen
jossa on vaikea edetä nopeasti
tuo polku
tie
se kapeni
ja vaati hidastamaan
olemaan enemmän läsnä
siinä hetkessä
jolloin astui seuraavan askeleen
ja tie pakotti
hidastamaan
olemaan hiljaa
puhumatta
kuuntelemaan ääniä
tuntemaan tuoksuja
ja lopulta kulkemaan
sydämen vaiston varassa
kuin leijuen hitaasti
ohi kaikkien usvaisten saarekkeiden
oliko pimeää vai oliko valoisaa
sitä ei voinut sanoa tai tietää kukaan
sillä ei ollut enää määritelmiä
millekään asioille
ei voinut tietää
mikä tuntui miltäkin
ei voinut sanoa varmasti
oliko seuraava askel
millaisella alustalla
sillä jokainen hetki
oli muuttuva ja liukuva
oli opittava
uudenlainen tapa
astella ja kulkea
vaiston varassa
oleva tapa
sellainen
jossa jokainen askel
ja etenemä olisi luotettu
sellainen
jossa mitään
ei tarvitsisi
varmasti tietää
ennalta
vaan voisi luottaa
että se mikä eteen
ja kohdalle tulee
on aina omaksi parhaaksi
© Sari Lehtimäki
Runotalon voimapuutarha – runotalo.fi