KUKKA
Kukka
katsoi rannalla pitkään
vihreiden lehtien kulkemista
hiljaisen väreilevän veden pinnalla
Kukka
oli kulkenut pitkän matkan
päästäkseen tähän paikkaan
jossa se vihdoin tunsi sydämensä
saavan rauhan ja omaa tilaa
Kukka
istui hiljaa joenpenkereellä
ja katseli kauempana uiskentelevia
isoja valkoisia valaita
miten ne olivatkaan kauniita
kaikki erilaisia ja mahtavia
Luonto on ihmeellinen
kukka ajatteli
ja käänsi hieman katsettaan oikealle
siellä oli kirkkaana loistava aurinkoinen
Kukka
antoi auringon lämmittää kasvojaan
se tuntui niin hyvältä
kukka tiesi
mitä aurinko tekisi sille
miten hyvä se olisi
aurinko olisi hänelle kaikki
tässä hetkessä
ja hän antautui valon lämpöön
koko sydämellään
Hetkeksi kaikki muu
hänen ympäriltään katosi
oli vain aurinko ja hän
kukka
Kukka
käänsi katseensa vasempaan
siellä virisi henkäilevä tuulonen
ja kukka antoi tuulen
leyhytellä hiuksiaan
jotka jo olivat harmaantuneet
ja muuttuneet niin keveiksi
että ne leijuivat
kaukana hänen selkänsä takana
tuulen hellästi niihin puhallellessa
Kukka hymyili
sillä hän tiesi miten tarpeellinen tuuli
oli hänen puhdistautumiselleen
tälle riitille
jota varten hän oli saapunut
tälle paikalle
Hetken oli aivan hiljaista
tuli tyyntä
ja kukka katsoi jälleen eteensä
Kaukaisuudessa
näkyi siintävän korkea vuoristo
jossa lumi peitti vuorien huiput
maalaten ne valkoisiksi sokeritopiksi
Kukkanen tunsi
miten vuori tervehti häntä
miten vuori oli vahva
ja ojensi kätensä tervehdykseen
Kukka heilautti takaisin
ja tunsi sydämessään
oudon vahvistuksen
siitä mitä hän oli tekemässä
vuori oli hänen ystävänsä
ikuisuuksien takaa
he olivat tavanneet
vuosisatoja sitten
toisissa hahmoissa
Kukka laski päänsä alas
ja hänen katseensa kohtasi
kukan omat kädet
niissä oli paljon elämän merkkejä
mutta silti ne olivat kauniit omalla tavallaan
niissä näkyi paljon rakkautta ja surua
huolta ja ahdistusta
ilon ja onnen hetkiä
kyyneleitäkin
kukka niissä näki
Kukka huokaisi syvään
silmäluomet tuntuivat hetken raskailta
sydämessä oli paljon painolastia
jonka hän nyt laskisi pois itsestään
sydän tahtoi keventyä
kukka oli siihen valmis
Kyynel kerrallaan
vierisi pitkin joenpengermää
yhtyisi jokeen
ja saisi aikaan uutta elämää
jatkaisi kulkuaan valtameriin saakka
yhdistyen muihin pisaroihin
jotka oli itketty muualla
lopulta kyyneleet tulisivat lasten iloksi
jossain missä niitä kipeästi tarvittiin
sadetta tai ilon kyyneleitä
mikä kulloinkin olisi paras ratkaisu
Aurinko havahdutti kukan
syvistä mietteistään
kukka venytteli
miten hyvä tässä oli olla
sydän tuntui keveämmältä
oliko tämä tapahtunut oikeasti
tekikö hän tämän matkan
Missä hän oli
Tärkeintä oli
että nyt hän tunsi uudistuneensa
nyt hän voisi palata
ja jatkaa taas omalla polullaan
Hän tietäisi mitä tehdä
uudistuneen keveän sydämensä kanssa
ja ilo täytti kukan sydämen
innostunut ihana
uuden odotuksen ilo