Olen siinä hiljaa voimarunopäiväkirja

65,00

Varasto loppu

Voimarunopäiväkirjan alkusivuilla on voimaruno Olen siinä hiljaa (katso kuva).

  • säilytä runopoluiltasi löytyneitä ajatuksiasi ja tunteitasi kirjoituksina pellavakantisessa voimarunopäiväkirjassasi
  • etukannessa koristeena käsinkirjailtu lehti
  • kovakantisen kirjan kannet on päällystetty 100% pellavakankaalla
  • kirjanmerkkinä puinen helmi pellavanyörissä
  • 120 sivua valkoista vahvaa taidepaperia, johon on hyvä kirjoittaa
  • koko kirja täysin käsintehty alusta loppuun
  • koko: korkeus 21 cm ja leveys 15 cm
  • suomalaista käsityötä: valmistaja TuuliHelmi

Toimitus lähtee heti tilaustasi seuraavana arkipäivänä kirjepostissa.

Varasto loppu

Kuvaus

Kirjassa oleva voimaruno on kopioitu alkuperäisestä käsinkirjoitetusta voimarunokortista.

– voimaruno Sari Lehtimäki, Runotalo ja käsinkirjoitus Terttu Pouttu, Tuulihelmi

OLEN SIINÄ HILJAA

Olen siinä hiljaa

Kirjoitan juurella ison vanhan puun,
tukeva, vahva runkonsa on selkänojani,
tuohensa innoittajani,
lehtensä värisevät
antavat minulle sanansa,
kertovat tarinansa.

Minä itken kirjoittaessani,
en surusta vaan ilosta, liikutuksesta
kuunnellessani kauniita sanoja,
joita puu minulle luovuttaa varastoistaan.

En minä tiennyt, en uskaltanut toivoakaan,
että voisin puun kanssa keskustella tällä tavalla,
että saisin kuulla jotain ihmeellistä.

Kurkotan kohti taivasta
ollakseni läsnä itsessäni,
laitan oksani vasten tuulta
tunteakseni olevani elossa,
hitaasti varistan lehtiäni,
että uudistuisin,
juureni kaivautuvat maahan,
että voisin tuntea
olevani turvassa ja vahva
maailman keskellä,
kuoreni on suoja,
että saisin rauhan.

En pyydä mitään, en odota mitään,
mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana
vaan tarkoituksellisesti,
että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni.

Minä olen hiljaa,
niin hiljaa,
niin pitkään.

Tahdon syleillä puuta,
sen vanhaa rosoista runkoa
ja se antaa minun tehdä niin.

Olen siinä pitkään hiljaa,
minusta on hetkeksi tullut puu,
niin luulen,
mutta sitten ymmärrän,
että me olemme samanlaisia,
ihan samanlaisia,
ei meissä ole mitään eroa,
lopulta olemme
samaa maata.

© RunoTalo, Sari Lehtimäki