Hellästi ja hitaasti
kuin hiipimällä edeten
läpi kasvustojen
lehtien saniaisten
ja kiemuraisten pensaiden
jotka hämäryydessä
hohtivat kultaisina
epäilemättä hetkeäkään
mikä oli tarkoituksensa
tänään tässä elämässä

ei
epäilys ei hiipinyt
ihmetellen
kuten ihmisellä
oli tapana

vaikka loisto
oli kultainen
hänenkin lehdillään
ihollaan
poskellaan ja sydämessään

sielunsa viisaana
keskiössä
antaen kaikkensa

kertoen suuntaviittoja
koordinaatteja
yhä uudestaan
yhä tarkemmin
ja vahvemmin

että ihminen näkisi
oman kauneutensa
tarkoituksensa
ja sen reitin
joka odotti ja oli valmiina
juuri hänelle luotuna
niin valmis
ja tarkoituksellinen

ei tarvinnut ymmärtää
ei suunnitella
ei edes toteuttaa

kaikki soljui siinä
kuin itsestään
jos vain oli paikalla
luottaen oikealla hetkellä
omaan matkaansa
kuolemattomaan