Rauhassa astellen
sanoi hän hyvin hiljaa
hyvin hitaasti
kuin venyttäen
jokaista sanaa tarkoituksella
että kestäisi kauemmin
kunnes lause olisi perillä

sanottu
eletty
koettu

hän tarvitsi
hiljaisuuden sanoja
vahvistusta
omaan olomuotoonsa
joka oli ikuinen

sen hän kyllä tunnisti
mutta niin muuttuva
hauras ja hiljalleen
kuin hiipuva olemus

muistot
olivat vahvoina
ne kieppuivat
hänen ympärillään
ja pysähtyivät puhumaan
kertomaan
oman sanottavansa

sanat pujottelivat hitaasti
hänen poimuihinsa
ja poimiutuivat
kuin itsekseen
minne tahtoivat

yhdistelivät
kaiken uudeksi
antoivat entisen
haalistua tai kirkastua
ihan miten tahtoivat

ei ollut päätä
ei häntää
hän ajatteli

ja kiemurainen ajatus
luikerteli hänen tajuntaansa
vielä pidemmälle
ja antoi hetken hengittää

hän otti sen sanan
hyppysiinsä
puristi tiukasti
piti siinä edessään
ettei olisi luikerrellut pois
kuten niin monet sanat
ajatukset
ennen tätä yksilöä

ja joskus kävi niin
että hän onnistui

joskus sana
jäi hänen haaviinsa
eikä lepatellut ympäriinsä
kuin kaunein
kirkasvärinen perhonen
tai haalea yökkönen
tiehensä yön hämäryyteen

hän tunnisti
että jotain oli tehtävä
mutta tehtävä
oli hänelle mahdoton

liian iso ratkaistavaksi
tänään tässä hetkessä

hän odottaisi
hän antaisi luvan
haalistua ja katsoisi
mitä ilmestyisi