Tähden ottaessa
kiinni varovasti
omasta sakarastaan
sakara ei irronnutkaan
kuten tähti oli kuvitellut

soitto alkoi soida
ja tähdistöissä kieppuivat
tuhannet helmet

helmet
jotka olivat kuin
nuotistoja viivoillaan
soiden ja kieppuen

todellisuus
oli hahmottumassa
epätodellisuudeksi
ja se olisi hyvä asia

ei tarvinnut
yrittääkään ymmärtää

ei edetä
ei järjestäytyä jonoihin

vaan liukua
liikkua
kulkea vapaasti
katsoen
mitä ilmestyisi kulloinkin
siihen hetkeensä

tähti tiesi
tunsi oman
väsymyksensä määrän

oman uhrautuvaisuutensa
viittansa oli kietonut
syvälle jalkoihinsa
että polku ei saisi edetä

koska koki
että ei ollut valmis
vaikka sisimmässään tiesi
että olisi edettävä sittenkin

otettava
kaikki sakaransa

sydämensä
viisautensa
rohkeutensa
viittansa liepeet

ja matkattava ajassa
ikuisuudessa
rohkeana
loistavana eteenpäin

luottaen
että töppösissä
pienissä jaloissa
olisi voimaa tarpeeksi

eivätkä sakarat kertoneet
toisenlaista totuutta
joka jo oli tulossa
ollut kauan

niissä oli enemmän
kuin tähti itse aavistikaan

vain hetki tarvitsi olla oikea
että voisi voimansa
vapauttaa käyttöönsä
viisautensa siemenien
antaa tulla esiin
ja todella itää vahvoiksi
ja näkyviksi hänelle itselleen