Hienoinen tuuli
puhalsi jalkainsa juuressa

antoi hiekan pöllytellä
peittää varpaansa
jotka kasvoivat maahan
kuin juuristoina
ulottuen kauemmas
kuin viereisellä
vanhalla riippakoivulla
tai männyllä
joka eleli
kotitantereen kukkulalla

sillä hänen pimeytensä
oli väistynyt hänestä

hänen juurensa
jalkansa
sormensakin
ne hohkasivat
säteilivät valoaan
kaikkialle minne hän
juuristonsa ulotti

ja hänellä oli kyky
kietoa koko planeetta
maapallo
universumi

oman itsensä
verkostonsa
kudelmansa
juuristonsa ympärille

että hänellä oli kyky
olla yhteydessä kaikkeen
aivan kaikkeen

siinä hetkessä
kun hän oli täydesti läsnä
ja omana itsenään
siinä kohdassa
jossa hänen jalkansa
juurensa ulottuivat
yhä pidemmälle

ja hänen hengityksensä
se säteili
kultaa ja hopeaa
tuikutti erikoista valoaan
kaikkialle

hänen huuruisa
olemuksensa
ei ollut kuollut
ei syntynyt

hän oli aina ollut