Muureilla
kasvaa hentoisia
valkoisia kukkasia
jokainen kukka
omanlaisensa yksilö

pieni
hento

keskellä häivähdys valoa
kuin keltaista
päivän purppuraa
ja pienet heteet
sinisin
kimmeltävin pistein
ilmassa kuin leijuen
keijukaisen siipimäisinä
olentoina

en tunnista kukkaa
en ensimmäistä
enkä viimeistä

olen kulkija
ihminen tällä polulla

katson
koen kaiken
poimin jotain
mutta vain sydämeeni

en irrota ainuttakaan
irti juuristaan

annan kukoistaa
kukkia
kuolla pois

syntyä uudelleen
kuten muistot
kokemusten valtameri
joka minussa virtaa
kuin jokina
ja aaltoillen jatkuvasti

olen lampi
järvi
peilityyni usein
mutta välillä myrskyisä

en tunnista
pientä venettä
joka keinuttaa
ajatuksieni lahdelmaa
niin vahvasti toisinaan

mutta onneksi
kiitollisena saan nukahtaa
ottaa hetken
tunnistaa missä on
unien varjojen maa
ja siellä sieluni
aina hetkittäin
levon saa