Huurteinen katselmus
sanoi joku takarivistä
eikä enää uskaltanut
katsoa ylöspäin

pelotti
että joku kuuli
ihan oikeasti sanat
ja sanat
olivat liian osuvia
hänellä usein olleet

siispä piiloutui
oli hiljaa ja odotti

ei mitään
ei yhtään mitään

eikö ääni kuulunut
vai eikö viesti
mennyt perille
sittenkään

luultavasti
hän ei tullut kuulluksi
se olisi kovin tyypillistä
hänen olemukselleen
olotilalleen

niin paljon oli pienentänyt
kutistanut itseään
lähes näkymätön jo oli
vaikka verta ja lihaa
kuten muutkin

vai oliko sittenkään

oliko hänestä tullut
valo-olento
jolla ei ollut enää ääntä
kuuluvuutta
tässä maailmassa

näitä hän pohti hiljaisena
siinä joukkion hännillä
ollessa

katseli omaa huuruisaa
hengitystään ja totesi
että kauniita
kiekuroita muodostui

oli valmis mihin tahansa
että maailma voisi nähdä
kuten hän sydämestään
oli näkevä

ja että tulisi
jokaisena päivänä
oikeasti kuulluksi
omana todellisena itsenään

Jos tahdot, voit jatkaa tästä

Oma voimarunopolku saapuu luoksesi ~*