Siivet valmiina vk 38 voimaruno ja voimakortti konnantatar

Siivet valmiina

Aavistus
istui nyt hiljaisena
tällä kertaa
sen silmät olivat väsyneet
tuijottivat eteensä
ei näkynyt oikein mitään
ei kuulunut
ei tuntunut miltään

hetki oli mateleva
ja toisaalta
liian nopea hänelle

jokainen askelma odotti
kuin horjuvana
ja silti hän tunnisti
että noissa askelmissa
askeleissa oli se voima
mitä juuri hän tänään tarvitsi

että askel olisi se
joka antaisi voiman

tiedon
janon
ja ruokahalun takaisin

oli otettava
kerättävä kaikki voimansa
ponnistettava siivilleen

liidettävä
ja annettava tulevaisuuden
ja kohtalon
mikä lie se olikaan
lopulta viisaudessaan päättää

antaa hänelle
koordinaatteja
suuntimia
viittoja ja karttoja
joiden mukaan löytää
takaisin poluilleen

sillä hän tiesi
että eksyksissä oli
että selkärangassa
ei tuntunut intuition opastusta
se oli haavoittunut
yrittäessään kiivetä
liian korkealle
liian nopeasti

hiljaisuuden laskeutuessa
saapui kultainen rauha
se laskeutui sydämeensä
tehden siitä kauniimman
ja eheämmän kuin milloinkaan

ja hän tiesi
tunnisti
siivet olivat taas valmiina
ne kannattelisivat

konnantatar

Tämän voimarunon kortti on osa vuoden 2025 kokoelmaa. Näet sen ja muut kortit täällä →

✧ Kortteja, jotka saapuvat kauniisti luoksesi

joka toinen kuukausi Voimarunokorttipakkaus kestotilauksena

Voimarunojen lauseet kortteina, jotka kulkevat mukana poluilla.
Ne saapuvat postitse, juuri silloin kun on hyvä pysähtyä.

️ “Kaunis ulkoasu ja sisältö.
Sari on lahjakas ja luo jotain omaa taajuudellaan.”
– Annika, Harmoniakeidas

✿ Kulje vuoden 2026 runopolkua.
Katso kirja ja kalenteri →

Kuljen polun hiljaisen
tänään juuri löydän sen
tunnen kutsun sydämen
polku avautuu
olen tässä ollut aina

Tunnistan että tämä on minulle nyt ~*

Voimarunokirje on maksuton ja ilmestyy kerran viikossa – kuin lempeä muistutus polustasi.