Harmistuneena
hän painoi päänsä
hieman alemmaksi
ettei olisi nähnyt
taivaalla loistavia tähtiä

tuntui
että oma loiste oli himmennyt
ja sammunut melkein
aikojen kulkiessa ohitseen

lopussa laahustivat laahukset
pitsit väljähtäneet ja tummuneet
lähes ruosteiset ne olivat kai

eikä ihme
olihan tässä liotettu
itseä ja omaa sisimpää
jo monet kerrat
ja monenmoisissa vesissä
ja puroissakin

ei ollut niin väliä kai enää

hiukset tuntuivat tahmaisilta
ja tarttuivat jonnekin
yhä uudestaan

sinne taakse
jonne oli jäänyt
paljon jälkiä
paljon ihmeteltävää

muisteltavaa
huolella
rakkaudella
surulla ja kauhullakin

että miten voi katsella taakseen
niin kaiholla ja joskus vihallakin
samaan aikaan

että miksi eivät sammuneet
kaikki lyhdyt
vaan paloivat ja syttyivät
yhä uudelleen
muistuttaen kipeästi
niin iloista kuin suruistakin

ja tuo pitsi
kankea laahus
se pysyi perässään
matkassaan

ei joustanut
vaan tuntui usein raskaalta
vetää sitä perässä

hän tahtoi jättää sen
polun varteen
mutta ei pystynyt

sydän ei sallinut
antanut lupaa ja oikeutusta
päästää siitä irti

ja tähdillä oli kuin hauskuus
sitä seuratessa
miten hänen tähtensä
yhä vain tunsi raskautta
kun olisi ollut niin helppoa
päästää irti
ja vain leijua vapauteen