Vain hento aavistus vk 28 voimaruno ja voimakortti tuoksumatara

Vain hento aavistus

Taulun alapuolella
oli numeroita
kuin päivämääriä
tai vuosilukuja

niistä ei oikein
ottanut selvää
vain aavistus
lepäsi hiljaisena
harteillaan kuin viitta
lämpöinen ja turvaisa

tieto siitä
että kaikki oli kohdallaan
ja aikataulussaan
jokainen askelma
tarkoitettu tänään
tähän hetkeen
ja huomisen askelmat
valmiina

siinä oli helppo kulkea
sydämessä tuntui liikutus siitä
että polku oli niin tarkkaan
ja hyvin suunniteltu

että kaikki kuviot
yhdistyisivät
oikealla tavalla
kun aika on

siinä hänen tarvitsi
vain olla mukana
kulkemassa kulkijana
täyttämässä
oman tarkoituksensa

joka oli suurempi
ja merkityksellisempi
kuin hän itse
tulisi milloinkaan
edes aavistamaan
tai ymmärtämään

hänen askeleissaan
oli kaiku

joka kiiri
tuntui
kumisi

kaukaa vuosisatojen takaa
kauempaakin

ja hänen kannoillaan
seurasi näkymätön joukkio

sulat leijuivat
kahisivat hiljaisesti
hänen astellessaan

jokainen siipi suojasi
antoi kulkea
silti tehdä
oman mielensä mukaan
ja suojelus oli aina läsnä

hän tunnisti
että tässä hän oli
täyttämässä jotain
mistä hänellä oli vain
hento aavistus

hänen tehtäväänsä
hänen elämäänsä

tuoksumatara

✧ Kortti, joka syntyi tänään

Tämän viikon voimakortti on osa vuoden 2025 runopolkua.
Voit katsoa myös aiemmat kortit tästä:

→ Katso vuosikokoelman kortit ✧

✧ Kortteja, jotka saapuvat kauniisti luoksesi

joka toinen kuukausi Voimarunokorttipakkaus kestotilauksena

Voimarunojen lauseet kortteina, jotka kulkevat mukana poluilla.
Ne saapuvat postitse, juuri silloin kun on hyvä pysähtyä.

️ “Kaunis ulkoasu ja sisältö.
Sari on lahjakas ja luo jotain omaa taajuudellaan.”
– Annika, Harmoniakeidas

✧ Pieniä sanoja – ystävälle, sydämeen

50 kpl voimaa antavia pikkuisia kortteja

50 korttia, joihin on painettu voimalauseita.
Voit jättää kortin pöydälle, kätkeä kirjan väliin tai antaa mukaan.
Jokainen kantaa mukanaan pienen pysähtymisen hetken.

✨ Katso uusimmat lakaisutarvikkeet

Uusia kortteja, bokseja ja voimatuotteita omaan hetkeesi tai lahjaksi.

Tilaa ilmainen voimarunokirje

Jotta uusi runo voi tulla luoksesi – torstaisin.

Tarvitsetko juuri tähän hetkeen sinua puhuttelevan voimarunon?