Taivainen kutsukello
helisytteli ihmisten mielissä
ja herätteli uuteen aikaan

antoi luottamusta ja toivoa
sytytteli uusia valoisia liekkejä
antoi aurinkoisen tulla
esiin pilviverhojen takaa

sytytteli uusia nuotioita
joissa lämmitellä
kylmässä viipyilevää sydäntä
ja hermosto sai rauhaa viileydestä
joka saapui
illan matkatessa asuinsijoilleen

siinä ihminen
ihmiset ja mielet

sydämet
sielut

kaikki jonoissaan
antautuen uudelle ajalle
joka olisi erilainen
mutta ei lainkaan huonompi
sanoi moni

niin totesivat myös epävarmat
ja antoivat katseensa kiertää
ympäriinsä tätä uutta maata
olintilaa jossa oltiin

aika ei ollut liikahtanut
aikoihin minnekään
vaikka oli tuntunut
kuin karusellin vauhdissa olisi

ei
etanakin oli hitaampi
kuin aika tässä ajassa

uudistumisen hetki
oli kuin kuoriutuminen esiin
kypsyminen ja kasvaminen
joka tapahtui hitaasti
kuin huomaamatta

ja ajassa oltiin mukana
siinä sisällä
jatkuvasti sitä kokien
täyttäen rohkeasti
omaa tehtävää

omaa tarkoitusta
omaa kokemusta

siten kuin vain vuori tai joki
taivas tai niitty
voi itseään toteuttaa
antaen joka hetki
täyttymyksen johdattaa
yhä uudelleen samoille kiertokuluille
että syntyisi se mikä tarkoitettu on