
Tähden matka
Tähden matka
toisesta ulottuvuudesta
valoisassa muodossaan
oli yllättävän pitkä ja vaikea
jokainen säde leikitteli
ja häiritsi matkaa
houkutti kulkemaan
väärille poluille
eksymäänkin toisinaan
ja ajatukset eivät olleet aina
tähden omasta sydämestä käsin
otettuja
ammentaminen oli vaikeaa
jos avaruuden tuulet ja myrskyt
velloivat ympärillä liiaksi
silloin ei kaikuluotain toiminut
ja periskooppi oli tuhruisena
silmien edessä
jokainen notkelma ja mutka
linnunrata
haaleana kaukaisuudessa
yksinäisyyden tuntukin leijui
vaikka todellisuudessa
tähti ei ollut ollenkaan yksin
ja sakarat olivat kiinnittyneinä
toisiin näkymättömin salaisin säikein
jokainen säie kuljetti
odotettua ihmeellistä uutista
tietoa
joka kudottiin tai virkattiin
kuin pitsiksi
että sen voisi ottaa
ja laittaa eteensä
katsoa sitä kuin karttaa
jossa solmut olivat rakkautta
ja sielun merkkejä täynnään
oli aika avata
viisauden helmet
ja maljat kallistaa
ja huuhtoa kaikki
rohkeasti nähdä
mikä oli tähden sydämen
tehtävä ja täyttymys
Jätä kommentti