Tarina
oli tarttunut
oman viittansa liepeisiin

ja siellä oli paljon
höyheniäkin
untuvaisia
jotka leijailivat sinne tänne

outo oli näkymä ja olotila
johon oli kulkeutunut taas polulla
ja muuttunut kaikki
ei ollut kuten näytti äkkiseltään
vaikka toisaalta oli kuin ennenkin

miksi aina nämä
muutoksen tuulet ja myrskyt
aurinko ja helle
sitten pakkanen tai mikä lie

sitä mietti poloinen
säälien hetken itseään
sillä tarina ei ollut
likimainkaan valmiina
palasia puuttui
ja niitä oli kadoksissa

ei viitta ollut ainoa paikka
ja matkalle
oli varmasti pudonnut
tärkeitä osasia

oliko palattava takaisin
vai kulkiko polku
sittenkin ympyräänsä

sitä mietti
hän ihmisasuinen
ja ei tiennyt
pitäisikö itkeä vai nauraa

toisaalta tuntui
että putosi jatkuvasti
kuin välimaastoon
tunteiden aallokossa

siinä oli oltava tarkkana
että pysyi samalla kurssissa
siinä jonka tiesi
kun sydän oli ruorissa
ja opastamassa

no huokaista voi aina välillä
ja sitten taas jatkuu
eväät tarpeen mukaan
ja olla sitten taas tarkkana poluilla