Salainen hohto Voimaruno vk 30 vuohenputki

Salainen hohto

Talitiainen istui ja roikkui
puiden oksilla
välillä pää alaspäin
kuten ihminen
unelmoidessaan hassuja

kantoi kaskeen
uutta kantoa kasvamaan
ei huomannut
siementaimia ensin istuttaa

mikä oli tarkoitus matkansa
kumpaisellakin
sitä mietittiin yhdessä
ja molemmat
päätään puistelivat
olkiaan kohauttelivat
että moinen viisaus
heihin nyt juuri iskeytyi

että muutos on oleva
polulla tarpeellinen
että heräisi ja huomaisi
kohtaisi asioita
näkisi uusin silmin

no näkökulmien vaihtelua auttoi
mutta vielä jotain puuttui
mitä se olisi

sitä miettivät
ja silloin kuu kurkisti
pilviverhostaan

antoi hohteensa lumota
kumpaisenkin
ja molemmilla
läpinäkyvä olemus
siinä hetkessä ymmärrys
jostain suuremmasta
kuin itse tiesikään

kurkottivat kuutamoista
mutta ei
valo loisti heidän sisimmässään

siinä alhaalla
aivan ääressä
kuin salainen hohto
joka lumosi
ja avasi oman sydämensä
sille viisaudelle
joka nyt oli poimittavissa
kumpaisellekin

vuohenputki

Pikkuiset voimakortit

Voimaa antavat pikkuiset voimakortit ihanilla positiivisilla ja kannustavilla runolauseilla!

  • jaettavaksi ystäville ja hyvästä palvelusta kiittämiseen tai asiakkaiden iloksi
  • tai käytä omana voimakorttipakkana – kulkee helposti mukanasi!

 

Mitä voimapuutarhan runopolkujen lakaiseminen tarkoittaa?

Voimapuutarhan runopolut ovat sinussa itsessäsi ja lakaisemalla runopolkujasi tunnistat todelliset toiveesi ja vahvuutesi. Keräät sisimpäsi aarteita, löydät merkkejä ja opastuksia, jotka vahvistavat oman erilaisuutesi arvostamista ja rohkeutta olla yhä enemmän oma itsesi. Näitä viestejä voimarunot välittävät.

Voimarunoista saat tukea runopoluillesi: Intuitiosi, luovuutesi ja luottamuksesi vahvistuvat. Oma sisäinen voimapuutarhasi alkaa kukoistaa, kasvaa ja laajentua. Säteillessäsi ympärillesi onnellisuuttasi autat rinnakkaisilla poluilla lakaisevia ja sitä kautta parannat koko maailmaa.

Lähde lakaisemaan omia runopolkujasi✨

Aloita tilaamalla ilmainen voimarunokirje, jossa saat joka viikko uuden voimarunon ja lakaisuvideon sähköpostiisi.